Kokemuksia ja näkemyksiä koulukiusaamisesta

Tina Holmberg-Kalenius on kirjoittanut selkeän ja nopealukuisen kirjan vaikeasta aiheesta: koulukiusaamisesta. Teoksessaan Elämää koulukiusaamisen jälkeen (Gummerus, 2008) hän kertoo omista lapsuudenkokemuksistaan koulukiusattuna sekä erityisesti tyttärensä kokemuksista kiusattuna. Lisäksi kirjassa on runsaasti lainauksia koulukiusaamista koskevista nettikeskusteluista, sekä kiusattujen että heidän omaistensa puheenvuoroja.

Mikä on kiusaamista?

Kiusaaminen ei ole vain tönimistä, tappelua tai avointa nimittelyä. Holmberg-Kalenius kiinnittää huomiota erityisesti tytöille ominaiseen ”hiljaiseen kiusaamiseen”, siihen, että joku eristetään pois muiden leikeistä ja syntymäpäiväkutsuilta tai häntä kiusataan niin hienovaraisesti, etteivät tilannetta kauempaa katsovat aikuiset huomaa mitään. Jokainen, joka on ollut joskus koulutyttö, tietää, miten kärkkäitä tytöt ovat ”pariutumaan” ystävien kanssa ja kuinka pieni asia saattaa vaikuttaa siihen, että ”tänään ei leikitä ton kanssa”. Toivoisin, että ajat olisivat muuttuneet 80-luvun kouluajoistani, mutta ilmeisesti eivät ole. Ilmeisesti pikkutytöt ovat myös edelleen hyvin taitavia selittämään asiat tiukan paikan tullen itselleen parhain päin. Piiloilkeilyä on helppo jatkaa jäämättä kiinni.

Holmberg-Kalenius kertoo, kuinka hänen tyttärensä muuttui yhä yksinäisemmäksi ja menetti lopulta parhaan ystävänsäkin kiusaajien puolelle. Sekin, joka ei halua kiusata, antaa usein kiusaajalle ikään kuin luvan kiusata, koska kiusaajan vastustaminen ei ole helppoa.

Kuka on kiusaaja?

Kiusaaminen voi jatkua vuosikausia, vaikka sekä kiusattu että hänen vanhempansa ja muut aikuiset yrittäisivät vaikuttaa tilanteeseen. Holmberg-Kaleniuksen tyttären kohdalla koulukiusaamista kesti kolme vuotta, ja siihen auttoi lopulta vain koulunvaihto. Tytär oli onneksi säilyttänyt itseluottamuksensa ja empatiakyvyn rankkoinakin aikoina, ja uudessa, kannustavassa koulussa hän sai pian ystäviä. Ilo ja tulevaisuudenusko palasivat. Holmberg-Kalenius kuitenkin muistuttaa, ettei kaikkia auta edes koulun vaihtaminen.

Hän kirjoittaakin paljon koulun vastuusta. Kirjassa on surullisen paljon esimerkkejä siitä, kuinka opettaja tai rehtori eivät suostu myöntämään, että heidän koulussaan olisi ongelmia. Kiusaajat ovat usein suosittuja, näkyviä oppilaita, ja heidän tekonsa kuitataan ”pojat ovat poikia” -tyyppisillä kommenteilla. Kun opettaja vähättelee tilannetta, eikö se tee hänestäkin kiusaajan, Holmberg-Kalenius kysyy. Ikävimpiä esimerkkejä hänen kirjassaan ovat ne, joissa opettaja syyllistyy kiusaamiseen avoimesti esimerkiksi panettelemalla oppilasta muiden kuullen tai ignoroimalla hänet täysin koulutunneilla. Myös ujo, hiljainen tai muuten erilainen oppilas tarvitsee huomiota ja kunnioitusta, Holmberg-Kalenius sanoo.

Miten eteenpäin?

Jokainen kiusaamistapaus on erilainen, joten Holmberg-Kaleniuksellakaan ei ole antaa yksiselitteistä mallia, miten kiusaaminen saataisiin loppumaan. Kirjassa on kuitenkin esimerkkejä siitä, miten asiaan on yritetty puuttua onnistuneesti tai onnistumatta. Sikäli kirja on varmasti omiaan herättämään ajatuksia, etenkin jos kiusaaminen on omakohtainen aihe joko perheessä tai työn kautta.

Yksi tärkeä kirjassa esiin nouseva asia on se, että kiusaaminen jättää haavat, usein jopa elinikäiset. Lapsena kiusattu on usein aikuisenakin epävarma ja varautunut. Kiusaamisesta toipuminen on kuitenkin mahdollista, jos kiusatulla on edes yksi tärkeä ja rehellinen, aito ihmissuhde, Holmberg-Kalenius kirjoittaa. Kun joku uskoo kiusattuun, se pitää toivoa yllä, jos ei muuta niin kiusatun alitajunnassa. Holmberg-Kaleniuksen tyttärellä toipumisessa auttoi myös ratsastaminen: se, että suuri ja vahva hevonen hyväksyi tytön pyyteettömästi, antoi tälle voimaa ja onnistumisen tunteita. Hyvä ihmissuhde toimii samoin, eheyttävästi. Holmberg-Kalenius korostaa myös sitä, että kiusatulla olisi hyvä olla ainakin yksi tärkeä harrastus, siis myös koulunulkoista omaa elämää.

Asiallisessa kirjassa on tärkeää asiaa kasvatusalan ihmisille, vanhemmille ja jo vähän varttuneemmille entisille tai nykyisille kiusatuille. Soisi myös kiusaajien tarttuvan tähän kirjaan.

Jenni Saarilahti
copywriter, harrastuksena kirjat ja niistä kirjoittaminen