Intohimoista katupolitiikkaa

Mikael Brunila, Kukka Ranta & Eetu Viren: Muutaman töhryn tähden (Into 2011)

Into-pamflettisarjan mainostuspuhe kirjan alkusivuilla lupaa paljon, ja suurilta osin kustantamon antama lupaus vastaakin heittämäänsä haasteeseen. Muutaman töhryn tähden on kirjoitettu arkailematta ja mielipiteet perustellen, aivan niin kuin puheessa luvataankin.
 
Stop töhryille -projekti alkoi vuonna 1998 pienenä ja vaatimattomana Helsingin kaupungin rakennusviraston sisäisenä projektina. Mikael Brunilan, Kukka Rannan ja Eetu Virenin mukaan kymmenessä vuodessa projekti muutti ratkaisevasti Helsingin kaupunkikuvaa.
 
Brunilan, Rannan ja Virenin puheenvuoro avaa ”uusia näkymiä” ja ”luo suuntaa konkreettisille toimille”. Mutta tärkeintä kohtaa mainostekstin lupauksesta graafisen kaupunkikulttuurin manifesti ei täytä: Muutaman töhryn tähden -pamfletti ei ”keskustele poliittisista vaihtoehdoista”.
 
Ihailen sitä, kuinka pamfletinkirjoittajat ovat jaksaneet paneutua aiheeseensa erityisellä huolella. He esittävät mielipiteensä selkeästi ja kirkastettuina, ehkä jopa liiankin. Pamfletin esittelyosiossa Brunilan ja Rannan kerrotaan työskentelevän vapaina toimittajina. Nämä toimittajat ovat kuitenkin selvästi kiinnittäytyneet niin tiukasti omaan poliittiseen kantaansa, että eivät ainakaan tässä pysty kirjoittamaan aiheestaan ennakkoluulottomasti – kuten toimittajien ammattietiikka velvoittaisi. Kirjoittajakolmikon ja vapaan kaupunkikulttuurin puolustajienkin kannattaisi muistaa, että harvoin mikään on elämässä täysin mustavalkoista.
 
Helsinkiläisten Brunilan, Rannan ja Virenin tiukkasanainen ja paatoksellinen pamfletti paneutuu oikeusfilosofiaan ja on vahva vapaan ja epäkaupallisen kaupunkitilan puolustuspuheenvuoro. He kysyvät poliittisessa mielipidekirjassaan lähinnä kaksi kysymystä: kuuluuko Helsinki asukkailleen ja miksi kaupunkikulttuurin tukahduttumisella tuetaan yksityisiä vartiointiyrityksiä? Varsinkin kun nuo yritykset toimivat väkivaltakoneistona kaupunkilaisia vastaan, joita heidän pitäisi puolustaa.
 
Kirjoittajien kritiikki on perusteltua, ja lukiessa faktat tuntuvat pitävät kutinsa. He osaavat nostaa taidokkaasti esiin nyansseja, päätöksiä ja kehityslinjoja, joiden perusteella on selkeästi ja kiistatta todettava nuorten äänellä kirjoittavien Brunilan, Rannan ja Virenin hahmottavan kiitettävästi, mikä on ollut olennaista Stop töhryille -projektin tarkoituksessa ja filosofiassa.
 
Ainoa ongelma, joka lukiessa nousee mieleen, on kirjoittajien tapa vetää johtopäätöksiä. Tuntuu että Brunilan, Rannan ja Virenin tapa käsitellä graffiteja, ”töhryjä” ja vapaamuotoista kaupunkikulttuuria on ahdas ja yksipuolinen. Heille oman käden oikeudella bommatut graffitit edustavat yksilön oikeuksien perimmäistä kipupistettä, ja tätä toimintaa estämällä viranomaiset kaupungin poliittisella siunauksella riistävät erityisesti nuorten kaupunkilaisten perimmäisen ihmisoikeuden.
 
Olisi helpompaa olla kirjoittajien kanssa samaa mieltä, jos heidän suhtautumisensa omistus- ja hallintaoikeuteen ei olisi niin selvästi halveksuva. Tuntuu kuin Brunilalle, Rannalle ja Virenille vain oikeus bommata tägeja ja graffiteja olisi pyhää – muu on turhaa ja tarpeetonta kiusantekoa.
 
Kyösti Hagert
Kirjoittaja työskentelee toimittajana ja viimeistelee puheviestinnän opintojaan Jyväskylään yliopistoon.
 

Toinen lukukokemus samasta kirjasta:
Pontus Purokuru: Kaappaus kaupunkitilassa