Entäs tytöt? – Onko tyttötutkimus nais- vai nuorisotutkimusta?

Karoliina Ojanen & Heta Mulari & Sanna Aaltonen (toim.) (2011): ENTÄS TYTÖT. Johdatus tyttötutkimukseen. Tampere: Vastapaino & Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 113.

Tyttötutkimusantologiat Letit liehumaan! Tyttökulttuuri murroksessa (1992) ja Tulkintoja tytöistä (2002) ovat saaneet seurakseen kolmannen polven tyttötutkimusantologian Entäs tytöt?. Sen valossa parissa kymmenessä vuodessa tyttötutkimus näyttää astuneen nuorisotutkimuksellisesta kehyksestä lähemmäksi naistutkimusta. Näin se asettuu osaksi tutkimuksen yleisiä muotisuhdanteita, kuten intersektionaalisuutta, sukupuolisensitiivisyyttä ja heteronormatiivisuuden kritiikkiä, mutta tyttöjen oma ääni kuuluu paikoittain heikommin.

Kun Letit liehumaan! -antologian kuvassa tytöistä painottuu tyttöjen vastuurationaalisuus ja heihin kohdistuva kontrolli, Tulkintoja tytöistä -antologiassa katse siirtyy tyttöyden representaatioihin ja Entäs tytöt -antologiassa myös niin sanottuihin ongelmatyttöihin. Voimafeministisestä näkökulmasta ensimmäisessä teoksessa juhlitaan tyttöjen kompetensseja, toisessa korostetaan heidän toimijuuttaan ja Entäs tytöt? -antologiassa moninaisuuttaan, ”tavallisuus” mukaan lukien.

Tutkijan paikantuneisuus nousee nyt keskeiseksi vaatimukseksi, siinä missä Tulkintoja tytöistä -teoksessa tutkijaposition lähtökohtana oli refleksiivisyys ja kehyksenä konstruktivismi. Tyttökulttuuriin keskittyvässä ensimmäisessä tyttötutkimusantologiassa puolestaan painottui vahvimmin etnografinen ote. Vaikuttaakin siltä, että siirtymä kauemmaksi kentästä vie tutkijan katseen kauemmaksi tytöistä. Tätä siirtymää havainnollistaa se, että suoria aineistolainauksia Entäs tytöt? -antologiassa on enää alle neljäkymmentä, kun aiemmissa antologioissa niitä oli molemmissa noin pari sataa.

Toisin sanoen, vaikka pyrkimyksenä onkin ollut terästää tutkijan paikalta katsetta tyttöihin ja kuulla heidän ääntään paremmin, kääntymä naistutkimukseen tuntuu hämärtävän vastausta kysymykseen, miltä tämän päivän tytöt näyttävät. Jos vastaus on ”moninaisilta”, kyse voi yhtä hyvin olla kuilusta empirian ja teorian välillä. Ehkä ongelmana on se, että naistutkimuksen normit sitovat liikaa tekemästä selvempiä tulkintoja itse tytöistä.

Entäs tytöt? ei toisaalta lupaakaan kertoa tytöistä erityisen konkreettisesti, koska se pyrkii olemaan enemmänkin yleisesitys suomalaisesta tyttötutkimuksesta. Karoliina Ojasen katsauksessa suomalaisen tyttötutkimuksen historiaan parin kymmenen vuoden takainen tyttöjen kompetensseja ja pärjäämistä korostanut tyttötutkimus kuitataan funktionalistiseksi selventämättä sitä, missä funktionalismin edellyttämässä systeemisessä kontekstissa tämä tulkinta tehdään. Tällaisessa määrittelyssä unohtuu se, että kompetenssinäkökulma merkitsi paradigmamurrosta aiemmin vallinneeseen käsitykseen tytöistä marginaalisina ja poikia heikompina.

Summa summarum. Entäs tytöt? tarjoaa hyvän katsauksen nykyiseen tyttötutkimukseen ja päivittää tutkimuksen haasteita. Jatkossa ei tule kuitenkaan unohtaa tyttötutkimuksen nuorisotutkimuksellista jalustaa. Muuten vaarana saattaa olla tyttöjen peittyminen naistutkimukselliseen ohjelmallisuuteen.

Sari Näre
Kirjoittaja on VTT, dosentti ja Nuorisotutkimus-lehden päätoimittaja.

Luettavaa
Aaltonen, Sanna & Honkatukia, Päivi (toim.) (2002) Tulkintoja tytöistä. Tietolipas 187. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Näre, Sari & Lähteenmaa, Jaana (toim.) (1992) Letit liehumaan! Tyttökulttuuri murroksessa. Tietolipas 124. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.