Aku Ankasta naamakirjaan

Janne Matikaisen teos Verkko kasvattajana – Mitä aikuisen tulisi tietää ja ajatella verkosta (Palmenia 2008) pureutuu ajankohtaiseen ja viime aikoina paljon puhuttuun aiheeseen. Kun lapset ja nuoret aikaisemmin kohtasivat toisiaan erilaisten leikkien, pelien ja oleskelun muodossa ulkona ja kaupungilla, istuvat he nykyään yhä enemmän kotona tietokoneen ääressä. Ajanvietto koulujen pihoilla ja ostoskeskuksissa on muuttunut kanssakäymiseksi IRC-Galleriassa. Sarjakuvien sijaan selataan Facebookista kavereiden kuulumisia.

Mitä internetillä on meille tulevaisuudessa tarjottavaa? Mihin virtuaalimaailman päätähuimaava kehitys johtaa? Onko meillä kasvattajina tarpeeksi valmiuksia antaa lapsillemme eväät liikkua turvallisesti verkossa?

Ajankohtaisen kakkosen kasvatusillassa (18.11.2008) pohdittiin nuorten lisääntynyttä internetin käyttöä. Puheenaiheina olivat muun muassa netin sensuroiminen ja internetin niin kutsutut ”pahat yhteisöt”. Kasvatusillan kiinnostavaa antia oli IRC-Galleriassa toimivan poliisin Marko Forssin esittely. Viranomaiset ja nuorisotyöntekijät ovat jo jalkautuneet verkkoon. Eräs keskustelijoista, Nuorten Ääni -toimituksen tuottaja Ismo Kiesiläinen peräänkuulutti ajatusta siitä, että vanhemmat voisivat noudattaa esimerkkiä ja kirjautua itse nettiin niihin yhteisöihin, joissa heidän lapsensa viettävät aikaa. Onko vanhemmilla kuitenkaan riittävästi kiinnostusta ja etenkään osaamista seurata lapsensa tekemisiä verkossa?

Verkko kasvattajana -kirja tarjoaa ajatusta siitä, että nuoret opettaisivat vanhemmilleen internetin käyttöä. Asetelma on kuitenkin hieman arveluttava, sillä se kääntää roolit päälaelleen: Kuka onkaan kasvattaja?

Verkkoa käsitteleville kirjoille on selkeä tarve. Vanhemmat haluavat tietää, missä heidän lapsensa viettävät aikaa. Nettiin uppoutuvan lapsen reittiä ja paikkaa on vaikea selvittää. Verkko on monimuotoinen, ja harva vanhempi käyttää sitä yhtä etevästi kuin perheen jälkikasvu.

Perusduunarin iltalukemistoksi Verkko kasvattajana -kirjasta tuskin on, eikä sitä sellaiseksi ole kai tarkoitettukaan. Paikoin jäi kuitenkin hieman epäselväksi, kelle kirja oikeastaan on tarkoitettu. Otsikossa puhutaan aikuisesta, mutta kirjan syvällinen ymmärtäminen vaatii jonkin verran etukäteistietoa aiheesta. Paikoin aiheisiin pureudutaan hyvinkin syvällisesti.

Kirjassa pohditaan verkon hyöty- ja haittapuolia moniulotteisesti puolustamatta tai tuomitsematta kuitenkaan jyrkästi kumpaakaan näkemystä. Matikainen kertoo netin hyötykäytön mahdollisuuksista, mutta ottaa myös esiin verkon pimeän puolen nettikiusaamisesta ajatusten manipulointiin. Väitteet ovat perusteltuja ja monelta kannalta mietittyjä.

Kirja vilisee tutkimustuloksia, joista osa tosin olisi ollut mahdollista esittää havainnollisemmin kuvioita käyttäen. Tutkimukset ovat uusia, ja niin niiden onkin oltava, verkon tarjoamat mahdollisuudet kun laajenevat hurjaa vauhtia. Pohdinta ei jää käsittelemään pelkästään verkkoa, vaan Matikainen linkittää internetin sujuvasti muihinkin nykyajan medioihin.

Yhteisöpedagogin oppikirjaksi teos soveltuu mitä mainioimmin etenkin, jos hyppii yli muutamia tekstinpätkiä. Internet on tullut jäädäkseen, ja ammattilaiselle onkin suuresti hyötyä sen salojen tuntemuksesta.

Vaikka verkko tarjoaakin uudenlaisen ajanviettotilan, ei aitojen kasvokkain kohtaamisten merkitystä tulisi unohtaa.

Yhteisöpalvelut, kuten Messenger ja Facebook tarjoavat valheellisen kuvan siitä, että koko sosiaalinen verkosto olisi jatkuvasti läsnä. Huolestuttavaa on, jos virtuaalimaailma korvaa aidot kontaktit. Kotikoneen ääreen on helppo jäädä, kun ulkona sataa vettä taivaan täydeltä.

Vanhemmat ovat edelleen lapsen tärkeimmät kasvattajat. Kuinka voimme auttaa heitä täyttämään tämän kasvatusvelvollisuuden? On tärkeää miettiä keinoja, joilla voimme opettaa verkon käyttöä aivan tavallisille vanhemmille. Mitä heidän tosiaan tulisi tietää ja ajatella verkosta?

Anna & Lari

Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelijoita