Kolumni

Sukupolvien politiikka ja media. Puheenvuoro.

Kommenttipuheenvuoro Sukupolvipolitiikka. Nuoret ja eduskuntavaalit 2007 -teoksen julkaisutilaisuudessa 14.2.2007

Herätys päättäjät ja nuoret!

Nuora on teettänyt vuodesta 1996 lähtien selvityksiä alle 30-vuotiaiden nuorten äänestyskäyttäytymisestä. Neuvottelukunnan kuluvana kautena tutkittuja vaaleja on ollut kolme; kunnallisvaalit 2004, seurakuntavaalit 2006 ja nyt eduskuntavaalit 2007. Haluan erityisesti mainita kunnallisvaalitutkimuksen, jonka yhteydessä toteutettiin Kuuluuko nuorten ääni kunnissa -seminaarisarja. Seminaarit järjestettiin 14 paikkakunnalla, ja lähes jokaisessa tilaisuudessa käytti puheenvuoron joko valtioneuvoston jäsen tai eduskunnan puhemies.

"Tää on ihan kivaa!!"

Luokka tyhjenee.

- Heippa! Nähdään elokuussa.
- Thanks babe!
- Hei, hei!

Kuudesluokkalaiset poistuvat välkälle. Kahdentoista tunnin K12-vuorovaikutuskurssi on ohi. Kerään materiaalit kasseihin, poimin karkkipaperin lattialta ja selaan palautteita.

Pidin:

  • melkein joka tunnista
  • ettei oltu tavallista koulua
  • olemisesta, ainakin enemmän kuin muilla tunneilla. Kivaa vaihtelua. Ja ihan tärkeitä aiheita, ei siinä mitään.

En pitänyt:

Sukupolvipolitiikka tulee

– ei rintamasotana vaan uutena läpinäkyvänä sukupolvisopimuksena

Puheenvuoro julkaisutilaisuudessa

Ylijohtaja Riitta Kaivosoja
Sukupolvipolitiikka. Nuoret ja eduskuntavaalit 2007 -kirjan julkaisutilaisuus.
Säätytalo, sali 3, 14.2.2007 kello 12.00.

Arvoisat nuorisotoimijat,

Hyvät kuulijat.

Sukupolvipolitiikka

Sukupolvipolitiikka

Koulupäiviin mukaan omaehtoisia harrastuksia!

Ala-asteella meidän luokan Markon äiti määräsi koulun myyjäisissä kaiken. Tiejyrän tarmokkuudella hän järjesti ja puuhasi ja armollisesti antoi meille oppilaille pieniä aputehtäviä. Yhdeksännellä luokalla Markon äiti oli muiden poikien vanhempien kanssa tyrmistynyt siitä, että ”lapset” halusivat lähteä luokkaretkelle Pariisiin – siis mukanaan vain viisi valvojaa?! Kuka sitten pitäisi huolta, että Marko on kammannut tukkansa aamulla?

"Mitä sinä tänään koulussa opit, pikkuystäväin?"

Tukioppilaiden näkökulmia koulun sosiaaliseen ilmapiiriin

Nuoret ja sosiaalinen koulu

Nuoret ja sosiaalinen koulu

Huumeiden käyttö muoti-ilmiönä

Kuinka jokin uusi asia, esimerkiksi uusi musiikkityyli, vaatemuoti, harrastus tai päihde, leviää nuorison keskuudessa? Leviämisprosessi alkaa samaan aikaan monesta eri pisteestä, kun nykyisin erityisesti internetin kautta saadaan tietoa ja "näytteitä" tuosta uudesta asiasta, keskustellaan siitä kaveripiirissä ja aletaan testata sen toimivuutta. Kussakin kaveripiirissä on omat edelläkävijänsä, trendien haistelijat ja uusien ilmiöiden varhaiset omaksujat, jotka seuraavat muita tarkemmin, mitä maailmalla tapahtuu.

Sivut