Yrittäjyys on vaikea paikka koululle ja sivistystraditiolle

Yrittäjyys ei ole korkeasti koulutetun sivistyneistön heiniä. Korkeasti koulutettujen nuorten yrittäjyyshalut ovat selvästi matalammat kuin alemmin koulutettujen. Myös yrittäjiksi todella ryhtyneet ovat harvemmin korkeakoulutettuja. Samoin nuorten käsitykset koulutuksen tarpeellisuudesta yrittäjille ovat melko vähättelevät. Yrittäjyyteen liitetään sellaisia määreitä kuin riskinottokyky, työteliäisyys ja ahkeruus, rehellisyys, innovatiivisuus ja luovuus. Sen sijaan sen kaltaiset määreet kuin korkea koulutus, sivistys ja intellektuaalisuus loistavat poissaolollaan. Kari Paakkunaisen hiljattain julkaistu tutkimus Alkaisinko yrittäjäksi? kertoo yllä kuvatussa suhteessa suurelta osin samaa tarinaa kuin vuoden 2004 Nuorisobarometri Oman elämänsä yrittäjät.

Omina kouluaikoinani yrittäjyyteen ei millään lailla rohkaistu. 1970- ja 1980-lukulaisessa ilmapiirissä yrittäjyys leimattiin usein jopa epäilyttäväksi. Kauppakorkeakoulussa 1980- ja 1990-luvun vaihteessa, viimeistään kolmannen riskinhallintakurssin jälkeen, yrittäjyys leimautui myös riskialttiiksi ja vaaralliseksi. Laman aikainen konkurssiaalto 1990-luvulla vahvisti tämän käsityksen.

Paitsi että yrittäjyys oli omassa nuoruudessani riskialtista puuhaa, se oli epäilemättä myös vähän junttia touhua. Eiväthän yrittäjät olleet intellektuelleja, vaan ”reippaita miehiä ja naisia”. Tästä imagosta pyrkivätkin eroon esimerkiksi ne menestyneet yrittäjät, jotka vaurastuttuaan alkoivat kerätä taidekokoelmia ja perustaa säätiöitä. Ehkä todistaakseen jotain.

Mutta miksi näin? Oman tulkintani mukaan agraarissa Suomessa ei päässyt aikoinaan syntymään kaupunkilaista ”yrittäjäkeskiluokkaa”, joka olisi nostanut yrittäjyyden imagoa. Yrittäjyys oli Suomessa pitkään kehittyville maille tyypillistä köyhää ”pakkoyrittäjyyttä”, muutamia muualta tulleita teollisuusyrittäjiä lukuun ottamatta. Sotien jälkeen kehittyvä ja nopeasti urbanisoituva maa tarvitsi kaikki koulutetut ihmiset virkakoneistonsa ja muun julkisen sektorin pystyttämiseen. 1970-luvulla ihannetyö oli nimenomaan valtion palveluksessa. Valtion leipä oli fraasin mukaan kapea, mutta pitkä. Näin ollen julkinen sektori käsitettiin yksityisellä sektorilla palkkatyössä olemista paremmaksi. Tämä käsitys alkoi muuttua vasta 1980-luvun lopulla. Nykyäänhän valtion leipä on ainoastaan kapea, sillä pätkätöistä valtaosa sijoittuu nimenomaan julkiselle sektorille.

Viime aikoina yrittäjyyden profiili on kuitenkin noussut. Kouluissa annetaan yrittäjyyskasvatusta ja nuorten yrittäjyyttä on alettu tukea monin keinoin. Myös yliopistoihin on perustettu yrittäjyyden koulutusohjelmia professuureineen. Yhtäkkiä yrittäjyys onkin salonkikelpoista. Mutta mistä tämä sitten johtuu?

Tulkintani mukaan nyt meillä on Suomessa varaa siihen. Nuorilla on elämässään taloudelliset taustat turvattu aivan eri tavoin kuin 1970- tai 1980-luvun nuorilla. Riskit eivät näin ollen tunnu niin suurilta. Yrittäjyys sopii myös luovuutta ja innovatiivisuutta korostavaan 2000-luvun tietoyhteiskunnan diskurssiin.

Mutta onko yrittäjyys edelleenkään kovin sivistynyttä? Omat käsitykseni yrittäjistä ovat muuttuneet vasta aivan viime vuosina, kun olen lähinnä Nuorkauppakamari-toiminnan piirissä tutustunut erittäin sivistyneisiin ja intellektuaalisesti virkistäviin nuoriin yrittäjiin. Lisäksi olen itsekin perheineni liukunut lähes huomaamatta yritystoiminnan harrastelemiseen. Olen kuitenkin pyrkinyt olemaan asiasta melko hiljaa, varsinkin intellektuelleiksi kokemissani piireissä, joten olen kokenut olevani enemmänkin ”kaappiyrittäjä”. Mikäli akateemisten tutkijoiden virka- ja työtilanne heikkenee nykyistä tahtia, saattaa yritystoiminnasta tulla suurempikin osa toimeentuloani. Näin olen kaapista on sitten pakko tulla ulos.

Kymmenvuotiaan tyttäreni toiveammatti on jo jonkin aikaa ollut yrittäjä. Tyttäreni haluaisi myydä oman kätensä tuotteita. Kuulostaa kieltämättä herttaiselta tässä vaiheessa. Mutta mikäli toive pysyy vielä vaikkapa toiset kymmenen vuotta, en ole varma, miten tulen reagoimaan. Ehkäpä sitä tulee hyvistä päätöksistä huolimatta varovaisesti kysyttyä, että onkohan tuossa mitään järkeä…”kun olet kuitenkin niin hyvä kielissä ja matematiikassa”.

Terhi-Anna Wilska
dosentti, Turun kauppakorkeakoulu