Yrittäjyyden arki ja media

Viime vuosien suomalainen yrittäjyyskeskustelu on ollut lähes historiatonta, eikä ole kantanut yli lyhyiden suhdannevaiheiden. Media on ollut sokea mm. sille, että hiukan pitemmällä aikavälillä yrittäjien määrä laskee maiden ja alueiden vaurastuessa. Pudotus on ollut dramaattinen sodan jälkeisistä ajoista.


Kuvio 1

Vielä 1990-luvun alun laman jälkeenkin trendi on selvä. Suomen alueistakin yrittäjiä on suhteellisesti vähiten vauraimmalla alueella, Helsingissä ja sen lähiympäristössä. Kuvion 1 kiinnostavin ja työelämän kannalta tärkein luku on ansiotyön ulkopuolella olevien lukumäärän ja osuuden kasvu. Sitä käsittelen tarkemmin artikkelissa Ansiotyöstä kulutustyöhön. Yrittäjäkunnan rakenne on samana ajanjaksona muuttunut yleisesti tiedettyyn suuntaan.

 

Kuvio 2

Maatalousyrittäjistä on tullut ensi sijassa palkkatyöläisiä, mutta jokunen on päätynyt myös kaupan, käsityön, teollisuuden, liikenteen ja muiden toimialojen yrittäjiksi. (Kuvio 2)

Lama 1990-luvun alussa oli monessa mielessä tärkeä käännekohta. Se vapautti jo 1980-luvun ”kasinotalouden” aikana kypsyneet johtamisen ja talouspolitiikan mallit. Työpaikastaan joutui  laman aikana luopumaan 37 000 yrittäjää ja lähes 400 000 palkkatyöläistä. Kun lama oli ohitettu palkkatyöläisten määrä kääntyi kasvuun. Vuonna 2005 oli palkkatyössä  lähes 300 000 ihmistä enemmän kuin vuonna 1996. Yrittäjien määrän lasku sen sijaan jatkui. Vuonna 2005 heitä oli yi 20 000 vähemmän kuin vuonna 1996.

Suhteellisesti eniten, jopa nopeammin kuin bruttokansantuote kasvoi ns. ylempien toimihenkilöiden määrä. (Kuvio 3.)

Jos siis joku yhteiskunnallinen toimija haluaa tuntea vastuuta nuorten työllistymisestä, ratkaisevan tärkeää on kannustaa nuoria hankkimaan monipuolinen ja mahdollisimman korkea koulutus sekä siihen liittyvä kokemus palkkatyöstä.  
On sekä nuorten että koko kansantalouden kannalta vastuutonta luoda sellaisia ilmeisen harhaisia yrittäjyyteen liittyviä mielikuvia kuin  media on tehnyt ainakin kuluneen kymmenvuotiskauden aikana, jolloin olen aktiivisesti ja systemaattisesi kerännyt tätä koskevaa aineistoa. Julkaistujen juttujen joukossa ovat satunnaisia harvinaisuuksia yrittämisen riskeistä kertovat uutiset ja artikkelit.

Kuvio 3

Sikäli kuin halutaan ottaa suurennuslasin alle lyhyen aikavälin kehitys, selvää on, että yrittäjien määrän kehitys vaihtelee toimialoittain. Kun toimiala vakiintuu, yritykset kasvavat ja yrittäjät alkavat siirtyä palkkatyöläisiksi kuten maataloudessa, käsityössä ja teollisuudessa on tapahtunut jo puoli vuosisataan ja vähittäiskaupankin toimialalla pari vuosikymmentä.


Kuvio 4

Nousua yrittäjien määrässä tapahtuu  kehityksensä alussa olevilla toimialoilla ja siellä, missä palkansaajia on pakotettu yrittäjiksi (kuten mm. sosiaalipalveluissa). Siitä, miten esimerkiksi sosiaalipalveluissa tulee käymään voi lukea tarinan ”Luokalle jääneistä paras” osoitteessa http://www.kayttotieto.fi/artikkelit.htm. Suhdanteisiin liittyvää vaihtelua tapahtuu tietysti suhdanteista riippuvaisilla  toimialoilla kuten rakentamisessa ja liikenteessä, joissa kuluneen noususuhdanteen aikana on yrittäjien määrä kasvanut (kuvio 5). Tosin liikenneyrittäjien määrä alkoi laskea jo 2004, jolloin lähialueiden yritykset alkoivat työntää markkinoilta suomalaisyrittäjiä.

Kuvio 5

Jos olisi käytettävissä tuoreita ja tarkkoja tietoja esitettyä suppeammista toimialoista, nähtäisiin, että viimeisin raju yrittäjien määrän pudotus on  mitä todennäköisimmin tapahtunut ns. mobiiliklusterissa, jota vielä muutama vuosi sitten tyrkytettiin nuorille eräänä keskeisenä yrittäjänä menestymisen alana.

Media, tilaajan valta ja tutkimusaineiston tulkinta

Minulla on ollut ennen tämän kirjoittamista kovin niukasta aikaa paneutua Kari Paakkunaisen tutkimukseen. Niinpä kerron vain ensivaikutelman, jonka lukeminen jättää ja jota saatan muuttaa myöhemmin kun on aikaa  lukea huolellisesti ja pohtien.

Aineisto on sillä tavoin rikas, että sitä voi tulkita monella tapaa, vaikka käyttäisi vain niitä sitaatteja ja tilastollisten analyysin tuloksia, jotka Kari tekee näkyviksi. Tekstin esitysretoriikkaa leimaa vahva yrittämiselle myönteinen eetos, jolle ei välttämättä löydy perusteita aineistosta, vaan median tuottamasta yritystoiminnan myönteisyyttä korostavasta ilmapiiristä sekä tietysti myös tilaajan ( eli sekä säätiön että koko nuorisotutkimusorganisaatiota ylläpitävän valtion) toiveista, jotka muodostavat varsin raskaan ja sitovan tulkintakehikon. Aineistoa ei yksinkertaisesti voi tilaustutkimuksen tekijän asemassa tulkita toisin kuin Kari tekee.

Mikä se toinen tulkintakehikko voisi olla? Ensinnäkin nuorten aineissa ilmaisemat näkemykset ja kyselytutkimusvastaukset voisi luokitella kahteen näkemysten kehitysvaiheeseen: 1) unelmien aika (”olis kivaa olla yrittäjä ja tienata paljon rahaa ja tehdä mitä huvittaa”) ja 2) realiteettien aika (”ei se yritysmaailma edes mun ja mun kaverien kokemusten valossa vastaa unelmia, vaan on kovaa vääntämistä markkinoilla, jolloin on tehtävä just niinkuin maksava asiakas tai lainan antanut pankki sanoo, eikä armeija-ajallakaan saa mitään erivapauksia vaan kohdellaan niin kuin ketä tahansa duunaria tai opiskelijaa”).

Jos nämä tulkintanäkökulmat sijoittaa näkemysten kypsymisen eri vaiheiksi, ei niissä ole edes mitään ristiriitaista, eikä ole yhtään ihmeellistä, että yrittäjyydestä haaveilee suhteellisen moni nuori, mutta arjen ratkaisut ovat kuitenkin realistisia. Ilmiö on vielä vahvempi esim. USA:n yritystoiminnalle myönteisessä ilmapiirissä, jossa huomattavasti suurempi osuus haaveilee yrityksen perustamisesta kuin Suomessa, mutta lopulta yrityksen perustaa pienempi osuus.

Lopuksi

Talouden rakenteesta, kehitysasteesta ja kulttuurista riippuen eri maissa lienee jokin sellainen yrittäjätoiminnan optimitaso, joka on hyödyksi talouden uusiutumiselle. Ensin Suomen, viime aikoina EU:n veronmaksajien rahoilla jarrutettu maatalouden rakennemuutos on yksi tärkeä selitys sille, että Suomessa yrittäjien osuus työllisistä on korkeampi kuin Norjassa, USA:ssa, Tanskassa, Ranskassa, Itävallassa,  Sveitsissä, Ruotsissa, Kanadassa ja Japanissa.

Suomen mediaa seuraten saa vaurauden ja yrittäjätoiminnan yhteydestä kuvan, jonka mukaan vauraimpia olisivat ne maat, joissa yrittäjätoiminnan osuus työllisyydestä on suuri. Tässä suhteessa voi vain todeta, että toimittajien yleissivistykseen ei enää nykyään taida kuulua talous- ja sosiaalihistorian perusteet. Jos nimittäin kuuluisi, he eivät julkaisisi sellaista systemaattisesti harhaista tietoa, jossa on unohdettu, että yrittäjätoiminta on palkkatyötä historiallisesti edeltävä ja myös palkkatyön tieltä väistyvä työsuhteen muoto.

Ilmeisen vastuuton on sekä nuorten että kansantalouden kannalta se lehdistön sitkeästi ylläpitämä mielikuva, että innovatiivisuus olisi jotenkin yhteydessä yrittäjätoimintaan. Innovatiivisuuden tutkimus on varsin yhdensuuntaisesti päätynyt siihen, että innovaatioiden syntymiselle ratkaisevan tärkeää on 1) mahdollisuus työskennellä vapaana päivittäisistä markkinapakoista eräänlaisissa suojatuissa kehitystyön taskuissa ja 2) monipuoliset tiede- ja toimialarajat ylittävät verkostot. Yrittäjätoiminta ei täytä kumpaakaan näistä ehdoista. Sen sijaan korkeakoulut ja suurtyritysten tutkimusyksiköt ovat ne alustat, joissa innovaatiot kasvavat. Kun innovaatio on syntynyt, joku yritteliäs innovaattori saattaa irtautua yliopistosta ja perustaa Vaisalan kaltaisen maailmanmenestyjän. Mutta voi lähtijälle tietysti käydä myös niin kuin on käynyt Benefonille  ja lukuisille yliopistojen suojissa Sitran rahoilla kehitetyille bioalan yrityksille.

 

Kansallisen kilpailukyvyn kannalta ratkaisevan tärkeää on muistaa, että yrittäjätoiminnassa tuottavuus on heikompaa kuin palkkatyössä, koska palkkatyössä hyödynnetään skaalaetuja, parempia koneita ja työn systemaattista organisointia. Niinpä yrittäjyyden lisääntyminen merkitsee kansallisen kilpailukyvyn heikkenemistä. Suomessa tämän kaltaista kehitystä ilmentävät maahanmuuttajien pienimuotoinen yrittäjätoiminta sekä pääosin keinotekoisesti luotuna hoiva-alan yrittäjätoiminta. Jälkimmäinen on jo joutumassa kritiikin kohteeksi mm. siksi, ettei se täytä alan ammattitaito- ja toimitilavaatimuksia. Maahanmuuttajat puolestaan joutuvat ryhtymään yrittäjiksi, koska heitä syrjitään palkkatyömarkkinoilla, vaikka heidän koulutustasonsa on korkeampi kuin muiden työttömien.

 

Onneksi Suomessa eivät median yrittäjyysylistystä ole uskoneet juuri muut kuin maahanmuuttajat ja yrittäjäperheiden jälkeläiset sekä opetussuunnitelmia tunnollisesti toteuttaneet opettajat. Myös jotkut tutkijat ovat kritiikittä ottaneet käyttöön yrittäjyyden mittarina kansainvälisestä GEM-projektista peräisin olevan käsitteen yrittäjämäinen kokonaisaktiivisuus, jossa yhdistetään aikomus ryhtyä yrittäjäksi ja yrittäjänä toimiminen yhdeksi mittariksi (vrt. Kevätsalo & Puntari & Roos 2006, 142). Kun tällä tavoin oikein päästetään puurot ja vellit sekaisin, ihmekös se, jos kokoonnutaan tällaisiin seminaareihin päivittelemään, miksi yrittäjyydestä unelmoimaan harhautetut nuoret eivät olekaan kiinnostuneita tosipaikan tullen ryhtymään yrittäjiksi.

 

Kimmo Kevätsalo

valtio.tri, yrittäjä

Tietopalvelu Käyttötieto Oy

Lähteet

Kevätsalo, Kimmo & Puntari, Irmeli & Roos, Sari (2006) Työelämän valttikortit. Helsinki: Talentum 142. 

Lisää yrittäjyydestä: www.kayttotieto.fi, julkaisut ja keskusteluaineistot