Vapaaehtoistoimintaa - miksei vaikka kirkossa?

Viime aikoina kirkossa on puhuttu erityisen paljon nuorista ja nuorista aikuisista. Vastikään julkaistu Nuorisobarometri Uskon asia osaltaan aktivoi tätä keskustelua. Nuorista ja varsinkin nuorista aikuisista puhuttaessa äänensävy on kirkossa useimmiten huolestunut. Nuoret aikuiset osallistuvat vähemmän kirkon toimintaan kuin mikään muu ikäryhmä – alle 20-vuotiaat nuoret ovat vielä aktiivisia kirkossa, mutta sen jälkeen aktiivisuus vähenee jyrkästi. Moni aktiivinenkin seurakuntanuori putoaa tässä iässä kirkon toiminnan ulkopuolelle. Itse kuulun enemmän tai vähemmän juuri tähän joukkoon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana seurakunnallinen osallistuminen on satunnaista ja useammin työhön liittyvää kuin omaehtoista.

Tutkimukset osoittavat, että monelle nuorelle aikuiselle usko ja Jumala ovat kyllä tärkeä osa elämää, mutta rippikoulu- ja isosiän ylittämisen jälkeen kirkko ja seurakunta koetaan usein aiempaa etäisemmäksi. Seurakunnasta ei yksinkertaisesti tunnu löytyvän tarttumapintoja. Yleinen mielikuva kirkosta on niin nuorten kuin nuorten aikuisten keskuudessa kuitenkin yleensä myönteinen tai neutraali. Erittäin kielteinen kuva kirkosta on vain viidellä prosentilla nuorista. Moni heistä ei edes kuulu kirkkoon. Suurimmalle osalle kirkko on siis vähintäänkin ”ihan hyvä juttu”, mutta ei sen enempää. Varsin moni, noin puolet nuorista aikuisista olisi myös kiinnostunut osallistumaan nykyistä aktiivisemmin uskonnolliseen toimintaan. Vain kolmannes ei olisi kiinnostunut osallistumaan minkäänlaiseen uskonnolliseen tai hengelliseen toimintaan.

Mitä nuorille aikuisille sitten pitäisi tarjota? Nuorten aikuisten elämänasennetta voi monien mielestä kuvailla sanoilla hedonistinen altruismi. Nuorilla on vahva halu auttaa muita, mikä näkyy muun muassa siinä, että enemmistö olisi kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, jos vain löytäisi mielekkään paikan toimia. Samanaikaisesti tällaiselta auttamistoiminnalta haetaan vahvasti omaa mielihyvää – nuoret aikuiset haluavat auttaa muita, koska se tuo myös itselle hyvän olon, on mukavaa ja tarjoaa mahdollisuuksia uusien ihmissuhteiden solmimiseen. Nuoret ja nuoret aikuiset kaipaavat myös vahvasti tunnetta siitä, että oma panos on merkityksellistä ja tärkeää. Sama näkyy myös kirkon nuorten luottamushenkilöiden kokemuksissa ja toiveissa kirkon luottamustoimintaa kohtaan: nuoret haluavat vaikuttaa ja kokea olevansa merkityksellisiä. Sellaisiin tunnekokemuksiin pitäisi antaa kirkossa mahdollisuuksia.

Toistaiseksi vain muutama prosentti nuorista aikuisista tekee vapaaehtoistyötä kirkon piirissä. Se kiinnostaa kuitenkin pääkaupunkiseudullakin joka neljättä nuorta aikuista. Monet heistä ovat aiemminkin toimineet kirkon vapaaehtoisina – rippikoulun isosina tai kerhonohjaajina. Tämä toiminta on useimmiten koettu mielekkääksi. Kuitenkin valtaosa ei löydä tälle vapaaehtoistoiminnalle mielekästä jatkoa kirkon piirissä. Monen nuoren ja nuoren aikuisen mielessä muu kirkollinen vapaaehtoistyö lienee sukan kudontaa lähetyspiirissä. Tämän mielikuvan laajentamisessa olisi kirkolla työsarkaa.

Vapaaehtoistyötä käsittelevät tutkimukset korostavat henkilökohtaisten suhteiden tärkeyttä vapaaehtoiseksi ryhtymisessä. Moni lähtisi mukaan, jos vain joku pyytäisi mukaan. Kutsun pitäisi olla henkilökohtainen: ”Juuri Sinua tarvitaan.” Samasta syystä itsekin olen ajautunut tekemään vapaaehtoistyötä aivan muualla, alun perin huomattavasti vieraammalla forumilla kuin kirkossa.

Kati Niemelä
tutkija, dosentti
Kirkon tutkimuskeskus