Vanhojen tansseista on tullut näyttä(yty)misen paikkoja

Minä väitän, että vanhojen tansseista on tullut yksi pröystäilykulttuurin näyttämö, vaikka siinä olisi mahdollisuus arvioida kuluttajuutta kriittisesti.

Kuulun pieneen ja harvakseltaan kokoontuvaan kirjallisuuspiiriin, jonka tapaamisia leimaa keskustelun karkaaminen käsillä olevasta kirjasta muihin asioihin. Viime kerralla yksi meistä kertoi olleensa äitipuolen roolissa seuraamassa vanhojen tansseja jäähallissa. Tanssijat olivat olleet toinen toistaan kauniimpia nuoria naisia ja heidän komeita kavaljeerejaan. Ystävälläni oli sisäpiirin tietoa varsinkin tyttöjen perusteellisesta valmistautumisesta juhlaan. Jotkut olivat hankkineet kaksikin näyttävää iltapukua päivän eri tanssiesityksiin. Valmistautumiseen oli kuulunut muun muassa kampaajalla ja meikkaajalla käyntejä. Jotkut olivat kuulemma tilanneet maskeeraajan kotiinsa parhaimman lopputuloksen takaamiseksi.

Omat vanhojen tanssini 1980-luvun loppupuolelta olivat nykyisiin verrattuna hyvin harmaa ja kotikutoinen tapahtuma. Yllämme oli ”oikeasti” vanhoja vaatteita, joita oli löydetty vinteiltä tai kellareista. Nuoruuden hehkeyden korostamisen sijasta ainakin joillakin ajatuksena oli näyttää vanhalta. Tanssit olivat yksi sivujuonne päivässä, jonka tarkoituksena oli ottaa paikka koulun vanhimpina.

Vanhojen päivän luonteen muuttuminen on huomattu kirjallisuuspiirimme ulkopuolellakin. Netissä ja mediassa tapahtumasta keskustellaan osin moralisoiden ja kauhistellen. Opin, että jopa tuhannen euron satsaus tanssiaispuku(ihi)n, kenkiin, kampaukseen, rakennekynsiin ja meikkaukseen ei ole mahdoton ajatus. Enää puvut eivät välttämättä edusta mitään vanhaa tai mennyttä, vaan iltapukutyyli on yleistynyt. Poikien normipuku on frakki tai smokki, ei ihan halpa asu sekään – vuokrattuna tai ostettuna. Pukuvarustusta aletaan miettiä jopa vuotta aikaisemmin, ja tansseja harjoitellaan kuukausia ennen h-hetkeä. Tapahtuman näyttävyys on lisääntynyt vuosi vuodelta: nyt on kuulemma muotia ajaa tansseihin limusiinilla!

Nykymuotoiset vanhojen tanssit ovat varmasti ikimuistoisia tapahtumia monille tanssijoille ja heidän läheisilleen. Ne ovat irtiottoja arjesta, ja aikuistumisrituaalit ovat tärkeitä. Parhaimmillaan tanssit ja niihin liittyvä juhlinta voivat vahvistaa hyvällä tavalla koulun yhteisöllisyyttä. Klassisten tanssien osaaminen on arvokas taito sinänsä. Vähäpätöistä ei ole sekään, että juhla tarjoaa mahdollisuuden leikitellä sukupuolirooleilla ja seksuaalisuudella: ei ole mahdotonta nähdä tyttöparia liitelemässä tanssilattialla frakin tai smokin tyyppisissä asusteissa. Pojilla tosin sukupuolen määrittämä pakko(vai frakki?)paita tuntuu istuvan tiukemmassa.

Tapahtuman uusien piirteiden ihastelun rinnalla mieleen pyrkii kriittisiä kysymyksiä. Onko tansseista tullut muista erottautumisen näyttämöitä, varallisuuden ja ulkonäön avulla? Ovatko ne osoitus kaupallisuuden ruokkimasta individualistisesta hedonismista tyyliin ”mitä enemmän kulutan, sitä varmemmin olen jotakin muiden silmissä”? Nuorten, erityisesti tyttöjen kasvaneet ulkonäköpaineet ovat tutkimuksista tuttuja asioita; vahvistaako vanhojen päivän juhlinta osaltaan vääristyneitä roolimalleja ja liiallista ulkonäkökeskeisyyttä?

Entä mitä juhlan glamour-luonne merkitsee niille nuorille ja perheille, joiden rahat eivät riitä edes välttämättömään, saati sitten juhlissa tuhlattavaksi? Tuntevatko olosuhteiden pakosta vaatimattomasti pukeutuneet olonsa vaivautuneiksi iltapukuloiston keskellä? Ekologisesti suuntautuneesta taas limusiineilla ajelu ja yhtä tapahtumaa varten hankitut kalliit puvut voivat tuntua sietämättömältä kerskakulutukselta.

Kritiikitön kulutusjuhlinta ei kuitenkaan ole kaikkien kokemus vanhojen päivästä. Tansseihin ei ole pakko osallistua, eikä pois jäävää välttämättä katsota kieroon. Sitä paitsi nykyäänkin on ”vanhoja”, jotka ylpeilevät selvinneensä juhlista vähällä rahalla ja/tai kierrätyspuvussa. Tällaisen moniäänisyyden vahvistamiseksi ehdotan, että opetussuunnitelmissa varataan tansseihin valmistautumisen ohella aikaa pohtia yhdessä nuorten kanssa, millaisia erilaisia merkityksiä tansseihin liitetään, mistä ne kumpuavat, sekä millaisia yksilöllisiä, yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia seurauksia niillä voi olla. Tällainen avoin keskustelu voi auttaa nuoria tekemään tietoisia valintoja, vapautumaan normipaineista ja ymmärtämään omista poikkeavia valintoja.

Päivi Honkatukia

Kirjoittaja toimii Nuorisotutkimusseuran vt. tutkimusjohtajana.