Tule apuun KiVa-koulu!

Kun luin joulun alla Viikissä tapahtuneesta joukkokiusaamisesta, ensimmäinen reaktioni oli vihastuminen. Näin mielessäni itseni ratsastamassa piiskan kanssa hajottamaan neljänkymmenen nuoren joukkoa, joka oli kokoontunut seuraamaan yhden tytön pahoinpitelyä. Vihantunteen jälkeen tuli kuitenkin melkein heti häpeäntunne, sillä oma sukupolveni edustaa juuri niitä vanhempia, jotka ovat kasvattaneet, tai pikemminkin jättäneet kasvattamatta, nämä kiusaamista seuraamaan kokoontuneet nuoret. Olemmeko pitäneet eettistä kasvatusta liian vanhanaikaisena tai yksilöä rajoittavana ja jättäneet siksi opettamatta, mikä on oikein ja mikä on väärin, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä?  Emme ole ehkä olleet paikalla silloin, kun lapsemme olisivat tarvinneet meitä, vaan olemme olleet liikaa poissa; töissä tai toteuttamassa itseämme. Olemmeko antaneet lapsillemme mahdollisuutta aidosti kiintyä ja liittyä perheeseen vai olemmeko jättäneet heidät selviytymään yksin? Olemmeko hoitaneet vanhemman perustehtävää vai olemmeko ulkoistaneet kasvatuksen yhteiskunnalle? On helppo syyttää kaikesta yhteiskuntaa ymmärtämättä, että yhteiskunnan muodostamme me ihmiset. Tulen aina vihaiseksi, kun kuulen esim. kahdeksanvuotiaan pelaavan K-18 pelejä, valvovan puoleenyöhön, tai lähtevän ilman aamiaista kouluun. Ja tätä tapahtuu myös ns. paremmissa perheissä, ellei peräti juuri niissä.

Koulun edustajana olen tietysti kaksikertainen syyllinen, mutta puolustuksena sanoisin, että kahdenkymmenen työvuoteni aikana kiusaamiseen puuttuminen on mielestäni koko ajan lisääntynyt koulussa. Enkä toisaalta usko, että varsinainen kiusaaminen olisi samassa suhteessa niin paljon lisääntynyt. Sitä oli jo silloin, kun 1970-luvulla kävin koulua. Muistan ja häpeän sitä, että kiusasimme joukolla sekä ala- että yläasteella erästä tyttöä, eikä kukaan opettaja koko sinä aikana puuttunut siihen mitenkään, vaikka toimintamme oli varmasti melko näkyvää ryhmän ulkopuolelle sulkemista ja nenästä kiinnipitämistä, kun ohitsemme kulki tämä tyttö, joka mielestämme haisi pahalta. Lapset ja nuoret voivat olla erittäin julmia.

Osoituksena koulun puuttumisesta kiusaamiseen on esimerkkinä KiVa-Koulu-hanke, jota Viikinkin tapauksessa huudeltiin apuun. Omakin kouluni on mukana tässä Turun yliopiston psykologian laitoksen ja oppimistutkimuksen keskuksen yhteistyönä kehittämässä kiusaamisen vastaisessa hankkeessa. KiVa-Koulu-ohjelman oppitunneilla harjoitellaan toisen asemaan eläytymistä, tunteiden tunnistamista ja niistä puhumista. Materiaalina on kuvia, videopätkiä, tietokonepelejä, kertomuksia ja mielikuvaharjoituksia. Kiusaamistapaukset selvitetään kolmen aikuisen tiimin avulla keskustelussa, joissa käytetään joko kiusaamisen tuomitsevaa tai yhteisen huolen menetelmää.  Myöhemmin on vielä seurantakeskustelu. Tutkimuksen tulosten mukaan KiVa-Koulu-ohjelma on vähentänyt kiusaamista merkittävästi kouluissa.

Viisasta olisi myös vetää raja koulukiusaamisen ja pahoinpitelyn välille. Kummastelin vähän, kun poliisi tutki Viikin tapausta koulukiusaamistapauksena, vaikka mielestäni se oli pahoinpitely ja rikos.

Tunnekasvatus ja eettinen kasvatus ovat varmasti sitä, mitä kouluihin tarvitaan lisää kaiken tietoaineksen, suorituskeskeisyyden ja kilpailun vastapainoksi. Emme varmaankaan halua, että tulevaisuuden yhteiskunnassa elää ihmisiä, jotka kohtelevat toisiaan vain vastapelureina, kilpailijoina tai vihollisina.

 

Päivi Kujamäki on luokanopettaja Kerimäeltä ja jatko-opiskelija Joensuun yliopistossa (soveltava kasvatustiede). Hän osallistui viime kesänä Kriittisen pedagogiikan kesäkouluun, jota kautta aukeni yhteys myös verkkokanava Kommenttiin ja sitten myöhemmin mahdollisuus alkaa kirjoittaa vierasblogia. Tällä hetkellä hän toimii ekaluokkalaisten opettajana Kerimäen Kirkonkylän koulussa vuorotteluvapaan jälkeen ja on käynnistänyt toimintatutkimuksen yhdessä muutaman aktiivisen luokanopettajan kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää eheyttävää opetusta kansalaiskasvatusta sisältävien aihekokonaisuuksien avulla. Ikkuna nuorten maailmaan avautuu kahden aikuistuvan tyttären kautta. Toinen tytöistä on abi, ja toinen on aloittanut opiskelut Kuopion yliopistossa. Perheessä on myös tokaluokkalainen tytär, joten jonkinlainen naisnäkökulma saattaa jutuista paistaa läpi, tai sitten ainakin tyttö/tätienergia. Päivi Kujamäen blogi löytyy osoitteesta: http://kravunkasvupiiri.wordpress.com/