Osallisuuden mahdollistaminen ja polarisaatio

Nuorisotutkimuspäivien Osallisuus ja polarisaatio -työryhmässä pohdittiin lasten ja nuorten osallisuuden mahdollistamisen kehittämistarpeita polarisaatioilmiön näkökulmasta. Käytännössä ”ratkaisuja huono-osaisimman marginaalin osallisuuteen tai osallisuuden vahvistamiseen on vaikea löytää”, kuten yksi työryhmäämme osallistujista totesi. Olimme haastavan tehtävän edessä. Miten voidaan edistää kaikkien lasten ja nuorten kasvua erilaisten yhteisöjen – myös kasvatusyhteisöjen – jäseniksi, ja saada heidät kaikki osallistumaan ja vaikuttamaan sekä itselle tärkeisiin että kaikille yhteisiin asioihin? Tutkimukset ja käytännön kokemus ovat osoittaneet, että ”ne, ketkä kokevat, että heillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ovat jo usein niitä, ketkä osaavat hyödyntää erilaisia vaikuttamiskanavia”, muistutti yksi työryhmämme osallistujista. Vastaavasti he, jotka ovat ulkopuolella, ovat ulkopuolella usein kokonaisvaltaisesti.

Nuorten kuulemismallin kehittämisen haasteet

Lahdessa Aivovalta – nuorten kuulemismalli on nuorisopalvelujen vastaus nuorisolain 8§:n vaatimuksiin. Ira Custódio toi esityksessään kyseenalaistavalla ja kehittämiseen suuntautuvalla otteella esille kuulemismallin rajoitteita. Kuulemismalli ei ole edes nimellisesti vielä kaikkien nuorten ulottuvilla. Kyseisen kuulemismallin piiriin pääsee nuorisotalojen talotoimikuntien ja oppilaitosten oppilaskuntien kautta, mutta Lahdessa toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa ei vielä ole oppilaskuntatoimintaa eikä muutakaan vastaavaa elintä. Custódio toi myös esille sen, että kuulemismalli on aikuislähtöinen ja paljolti aikuisten tarpeista lähtevä.

Vastapainona aikuislähtöisyydelle prosesseja pyritään saamaan liikkeelle nuorten kärkihankelistan avulla, joka on vuosittain kerättävä nuorten kymmenen kohdan hankkeiden lista. Custódio toteaa ”ettei ylipäätään pidä keskittyä vain edustukselliseen kuulemiseen ja kärkihankkeiden eteenpäinviemiseen” vaan myös nuorten jokapäiväiseen välittömään arjen elämän osallisuuteen. Lisäksi nuoret pitäisi saada mukaan keskusteluun myös nuoruudesta itsestään.

Onko nuorisotalo nuorten palvelutalo vai nuorten talo?

Anu Gretschel johdatteli kuulijat nuorisotalomaailmaan pohtimalla nuorten osallisuutta talotoiminnassa. Nuorisotalonuorten joukosta voidaan erottaa voimaantumisen portaikon mukaisesti toisistaan piipahtajat, vakiokävijät, osallistujat, toimijat ja sitoutuneet toimijat. Gretschelin (2007) mukaan nuorisotalojen yhteisölliset prosessit ovat heikkoja ja talojen toiminnassa on havaittavissa monia osallistumisen esteitä varsinkin polarisoitumisvaarassa olevien nuorten kannalta ajateltuna. Näitä osallistumisen esteitä voi olla esimerkiksi niin sanottu ovibyrokratia (jäsenkorttien tai ennakkoilmoittautumisten tai nollatoleranssi-vaatimukset nuorisotalon ovella) ja porttikiellot. Olennaista olisikin pohtia sitä, millaista talodemokratiaa nuorisotaloille tulisi luoda, edustukselliset mallit eivät kenties ole ainoita oikeita. On kiinnitettävä huomiota siihen, millaisia tarjoumia nuorisotalo nuorten kasvuyhteisönä tarjoaa erilaisia valmiuksia omaaville ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville nuorille yksilöille kasvaa osallisuuteen.

Digidemokratian välineet – kaikille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa?

Ari Tammi pureutui esityksessään digidemokratiaan valottamalla tietoyhteiskunnan kehitystä hyvän elämän näkökulmasta (ks. esim. Elämänlaatu, osaaminen ja kilpailukyky 1998). Tänä päivänä verkko tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden liittyä erilaisiin yhteisöihin (esim. second life) ja myös vaikuttaa ajasta ja paikasta riippumatta. Tammi esitteli monia erilaisia käytännön esimerkkejä verkon tarjoamista mahdollisuuksista harjoittaa ajasta ja paikasta riippumatonta vapaata demokratiaa, esimerkiksi Suomen Lasten Parlamentin. Hänen mukaansa verkkoon rakennettujen ympäristöjen avulla mahdollistetaan eri-ikäisten kansalaisten laajamittainen osallistuminen ja vaikuttaminen. Verkko on väline, joka takaa osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet myös niille, jotka eivät ole saaneet valtakirjaa ja kuulu edustuksellisen demokratian valtaeliittiin. Tammi ehdotti, että Suomi voisi olla suunnannäyttäjä digidemokratian kehittämisessä – siihen meillä on hyvät valmiudet.

Mitä on lasten ja nuorten osallisuus lasten oikeuksien edistämisessä?

Esityksessään ”Oikeutta lapsille!” Pia Lundbom tarttui kysymykseen lasten oikeuksista ja heidän aidosta toimijuudesta. Lapsen oikeuksien sopimuksessa, jonka syntyminen kesti vuosikymmeniä, lapset tunnustetaan toimijoiksi tässä ja nyt. Plan Suomi Säätiössä (yhtiön ulkoisessa ja sisäisessä toiminnassa) haluttiin saada lapset ja nuoret mukaan osallistumaan toimintaan sen sijaan, että heidät nähdään vain ja ainoastaan toiminnan kohteina. Plan Suomi Säätiöön perustettiin lasten hallitus, jonka tehtävänä on tiedottaa lasten oikeuksista Suomessa ja kertoa myös mielipide Planin aikuisille. Tästä tehtävästä vastaavat 13–18-vuotiaat hallituksen jäsenet. Lundbom on tapaustutkimuksen keinoin selvittämässä, mitä on lasten ja nuorten osallisuus lasten oikeuksien edistämisessä kansallisesti ja globaalisti? Millaisia tavoitteita lastenhallituksen jäsenillä on toiminnan osalta? Ja millaisia merkityksiä toiminnalla nähdään olevan?

Kuinka edistää demokratiaa?

Sari Vesikansa tarkasteli esityksessään demokratian 2000 vuotta vanhan historian tärkeimpiä etappeja antiikin ajoista hyvinvointivaltion rakentamiseen 1950–1980-luvuille ja 1990-luvun oikeistopoliittiseen käänteeseen. Vesikansan mukaan oikeisto ajaa luokkayhteiskunnan ylläpitoa ja tulkitsee demokratian siitä näkökulmasta. Demokratiasta puhuttaessa onkin tärkeää aina täsmentää, millaista tulkintaa demokratiasta pyritään milloinkin edistämään. Vesikansa siteerasi Noam Chomskya, jonka mukaan oikeiston tavoitteena on aina ollut pitää ihmiset eristettyinä toisistaan sekä estää heitä pääsemästä lähellekään todella tärkeistä asioista päättämistä. Edustuksellinen demokratiakin luotiin alun perin puskuriksi torjumaan todellisen kansansuvereniteetin toteutumista eli sen toteutumista, että vallan lähde todella olisi ”kansa”. On totta, että kaikki eivät voi olla mukana kaikessa ja delegointia tarvitaan. Kansansuvereniteetti onkin kriittinen käsite: olisi aina pohdittava edistääkö asia tavallisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia vai ei. Tätä voi pohtia esimerkiksi Ari Tammen esittelemien digidemokratian sovellusten suhteen. Vesikansa muistutti, että yksittäisen hankkeen merkitys todentuu kuitenkin aina osana jotain suurempaa kokonaisuutta eikä yksittäisen hankkeen merkitystä voi siten välttämättä edes määritellä. Vesikansa selosti myös demokratiakäsityksistä laatimaansa nelikenttää, jonka akselit ovat legalistinen–holistinen ja elitistinen–egalitaristinen (ks. Vesikansa 2007).

Lasten ja nuorten näkökulma osallisuustutkimuksen keskiöön

Työryhmän keskustelussa todettiin, että osallisuutta tutkittaessa olisi tärkeää kiinnittää enemmän huomiota lasten ja nuorten näkökulmiin. Miten lapset ja nuoret itse hahmottavat elämismaailmansa? Miten he kokevat heille ylhäältä (usein aikuisjohtoisesti) järjestetyn ja mahdollistetun osallisuustoiminnan niin nuorisotalojen arjessa, internetin aloitehautomossa kuin lasten ja nuorten parlamenteissa tai hallituksissa? Osallisuusjärjestelmien rakentamisen ja arvioinnin ohella pitäisi tutkia, mitä lapset ja nuoret ovat erilaisissa osallisuushankkeissa oppineet. Millaista sosiaalista ja kulttuurista pääomaa heille on niistä kenties syntynyt? Keskustelussa todettiin myös, että lapsille ja nuorille arjessa ja erilaisissa hankkeissa annettava yksilöohjaus ja ylipäätään henkilökohtaisempi ote sekä inhimillisten yksilöiden keskinäinen kohtaaminen voisivat lisätä lasten ja nuorten toimijuutta elämän eri saroilla sekä heidän osallisuuden tunnettaan. Suuret massat ja ajasta sekä paikasta riippumattomuus eivät ole mitään hyveitä osallisuustoiminnoissa, varsinkaan polarisoitumisvaarassa olevien nuorten kohdalla.

Työryhmässä pidettiin tärkeänä selvittää, edistävätkö osallisuuden lisäämiseksi toimivat hankkeet polarisoitumisvaarassa olevien nuorten osallistumista. Keitä lapset ja nuoret ovat erilaisissa edustuksellisissa elimissä, kuten erilaisissa parlamenteissa, oppilas- ja talotoimikunnissa ja digidemokratian erilaisissa sovelluksissa? Keitä he eivät ole? Lisäksi olisi mietittävä, kuinka erityisesti demokratiassa voitaisiin huomioida heikompiosaiset (siis sekä ajattelun tasolla, käytännön toiminnassa tai tulevaisuuden intresseissä) – miten kaikkien ääni voitaisiin aidosti ”saada kuulolle?”

Jatta Herranen, yliopettaja, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Anu Gretschel, tutkija, Nuorisotutkimusverkosto

Kirjoittajat toimivat kuudensien Nuorisotutkimuspäivien Osallisuus ja polarisaatio -työryhmän puheenjohtajina.

Lähteet

Elämänlaatu, osaaminen ja kilpailukyky (1998) Tietoyhteiskunnan strategisen kehittämisen lähtökohdat ja päämäärät. Helsinki: Suomen itsenäisyyden juhlarahasto.

Gretschel, Anu (2007) Nuorisotalo mahdollistavana lähiyhteisönä. Teokessa Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski (toim.) Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto & Nuorten osallisuushanke & Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Chomsky, Noam (2004) Chomsky on Miseducation. Lanham: Rowman & Littlefied Publishers.

Vesikansa, Sari (2007) Demokratiaperiaatteen soveltaminen lasten ja nuorten kanssa toimiessa. Teoksessa Tommi Hoikkala & Anna Sell. Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 76, 191–216.