Opettajat. Nuorisotutkimus-lehden 2/2012 pääkirjoitus.

Nuorisotutkimuksessa esitetään useimmiten kysymys, miten voimme ymmärtää nuorta, hänen toimintaansa ja käyttäytymistään, hänen kasvuaan ja sosiaalistumistaan yhteisön ja yhteiskunnan jäseneksi. Katse kiinnitetään siis yksittäiseen nuoreen. Parhaimmillaan tähän fokukseen otetaan mukaan hänen elämänkontekstinsa, yhteisölliset ja kulttuuriset tekijät, jopa yhteiskunnallinen tilanne, joiden suhteen nuoren sosiaalista, psyykkistä tai kulttuurista olemusta peilataan. Näin kehittyvä ymmärrys on joko yleistä tai erityistä – tai jotain siltä väliltä – ymmärrystä, jonka perusteella asiasta kiinnostuneet tahot (aikuiset, kasvattajat, opettajat) voivat sitten sanoa mitä nuorelle, nuorille tai nuoruudelle yleensä pitäisi tehdä, ja miten näin kehittyvän tiedon varassa pitäisi toimia.

Nimensä mukaisesti tällainen nuorisotutkimus on siis tutkimusta nuorista, nuorisosta. Tällainen tutkimustieto voi auttaa esimerkiksi nuorisotyöntekijää myös käytännössä määrittämään työnsä kohteen jollakin tavalla. Epäselväksi kuitenkin jää, miten nuorisotyöntekijä tai muut edellä mainitut tahot itse omista lähtökohdistaan näkevät nuoren. Muutamat opettajateemalla lehteen tarjottujen artikkelikäsikirjoitusten refereet epäilivätkin käsikirjoitusten soveltuvuutta lehteen nimenomaan edellä hahmotellun nuorisotutkimuksen fokuksen kannalta, osin aiheellisesti.

Ylen Ykkösaamussa lauantaina 26.5.2012 vieraillut tasavallan presidentti Sauli Niinistö peräänkuulutti lähestymiskulmaa, jossa kysyttäisiin syrjäytyneiden kanssa läheisesti työskenteleviltä, mitä syrjäytymisen ehkäisemiseksi pitäisi tehdä sellaisella ajatuksella, että ”heillä varmasti on mielessään jotakin sellaista, mikä ei ole heidän vallassaan, mutta voisi aika helpolla parantua, jos kerrotaan meille kaikille mitä me voisimme tehdä” (Yle Uutiset Politiikka 26.5.2012). Nuorisotutkimuksen kannalta Niinistön avauksen saattaa tehdä ongelmalliseksi se, ettei nuorisotutkimus tyypillisesti kerro, miten nuorisotyöntekijä itse näkee työnsä kohteen, tässä tapauksessa ”syrjäytyneen nuoren”, vaikka ”syrjäytynyt nuori” voidaankin tutkimustiedon avulla määritellä jollakin tavalla. Vastaavasti yleisessä yhteiskuntapoliittisessa puheessa ilmaisuilla ”nuorten syrjäytyminen” tai ”syrjäytymiskehitys” viitataan jollakin tavalla olemassa olevaan tutkimus- tai tilastotietoon, mutta nämä ilmaisut eivät useinkaan kerro siitä, miten ja missä kontekstissa puhuja itse näkee nuoren ja hänen mahdollisen syrjäytymiskehityksensä.

Tämän teemanumeron kirjoittajakutsussa edellä hahmoteltu nuorisotutkimuksen fokus ja peruskysymys on käännetty toisinpäin; miten voimme ymmärtää itseämme, aikuisia, nuorten kasvattajia, opettajia, ja omaa tapaamme nähdä nuori yhteisöön ja yhteiskunnan jäsenyyteen kasvavana ja sosiaalistuvana olentona – ja erityisesti, mitä tekemistä meillä itsellämme on sen suhteen. Kun kysytään, kuka voi olla nuoren opettaja tai kasvattaja, lähtökohta on kasvattavan vaikutuksen problematiikassa, siis siinä millä tavalla nuori määrittyy kasvatuksen ”kohteeksi” kasvattajan ja kasvavan välisessä pedagogisessa suhteessa. Yksinkertaisesti tässä teemanumerossa on siis tavoitteena hahmottaa kasvattajan, opettajan, omaa näkökulmaa sosiaaliseen vuorovaikutukseen nuoren kanssa, nuoren kasvuun, oppimiseen ja sosialisaatioon.

Millä tavalla opettaja näkee nuoren? Mikä tässä pedagogisessa suhteessa on kasvattavan vaikutuksen lähtökohta opettajan kannalta? Tiina Soini, Janne Pietarinen, Kirsi Pyhältö, Suvi Krista Westling, Elsi Ahonen ja Sanna Järvinen väittävät artikkelissaan, että opettajien etääntyminen työstään muodostaa keskeisen yhteiskunnallisen ja pedagogisen haasteen tuettaessa nuorten kasvua ja oppimista. Mikäli opettajuuden ideaalin mukaisesti opettajan työn onnistumisen kriteerit ovat oppiaineiden sisältöjen täydellinen hallinta ja ”konflikteista vapaa vuorovaikutus”, heidän voi olla vaikea tavoittaa oppilaita osallistavaa pedagogiikkaa ja hyvinvoivaa kouluyhteisöä. Jos opettaja siis keskittyy vain omaan toimintaansa, hänen saattaa olla vaikea nähdä nuorta selkeästi pedagogisen suhteen toisena osapuolena. Opettajan työn pedagogisia lähtökohtia tarkastelevat katsauksissaan myös Hannele Cantell ja Seppo Karppinen. He nostavat esiin opettajan ajattelun, kokemusten, pedagogisten ratkaisujen, toimintatapojen ja erilaisten vuorovaikutustilanteiden lisäksi koulun toimintakulttuurin ja niin sanotun hiljaisen tiedon merkityksen oppilaan kohtaamisessa. Tiivistetysti voisi sanoa, että niin opettajan kuin oppilaankin elämäntilanteet luovat kohtaamisen kontekstin, jossa opettajan kyvyt ja mahdollisuudet nähdä ja tukea oppilaan vahvuuksia ja yksilöllisiä tarpeita voivat vastavuoroisessa koulun vuorovaikutuksessa ja siihen liittyvissä toimintastrategioissa avata oppilaalle mielekkäitä kasvun, oppimisen ja sosialisaation suuntia.

On kuitenkin huomattava, että opettaja ei ole koulun elämänpiirissä ainoa aikuinen, joka voi rakentaa pedagogista suhdettaan nuoreen. Tanja Leppä pohtiikin katsauksessaan, ketkä koulussa itse asiassa kasvattavat. Hänen näkökulmastaan suomalaisessa koulussa on tilaa: ei vain opettajan kasvatustoiminnalle vaan kuraattoreiden, psykologien, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajien (ja muun henkilökunnan) lisäksi myös nuorisotyöntekijät voivat kasvattaa nuoria sivistykseen ja sosiaalisesti kompetenttiin yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Heille kaikille nuoren näkeminen on mahdollista. Kaiken kaikkiaan kyse on siis nuorten kasvun tukemisesta, nuorelle läsnä olevista aikuisista, jotka voivat tarjota nuorelle turvallista kasvatusta, ohjausta ja kohtaamisia hänen omassa kasvussaan, sosialisaatiossaan, oppimisessaankin. Nuorisotyö, jonka ammattieettinen ohjeistus julkistettiin Allianssi-risteilyllä 18.4.2012, voi omalta osaltaan entistä vahvemmin olla mukana tässä, nyt siis myös koulussa (Nuorisotyön… 18.4.2012). Ehkäpä tähän koulun elämänpiirin moninaisuuteen viittaa myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö halutessaan lisätä arkitason toimintaa lasten ja nuorten syrjäytymisvaaran torjumiseksi erityisesti niin, että saataisiin käyttöön arjen asiantuntijoiden niin sanottu hiljainen tieto, ja koota yhteen konkreettisia keinoja, kanssakulkemista, vastuuta ja arjen pieniä tekoja, joita jokainen voi hyödyntää omassa lähipiirissään (Verkkouutiset Kotimaa 12.6.2012).

Toisaalta kasvattavan vaikutuksen näkökulmasta nuoren opettaja tai kasvattaja voi olla joku muukin kuin yksittäinen aikuinen, joka rakentaa pedagogista suhdettaan nuoreen. Tärkeintä on huomata, että nuoren opettajalla tai kasvattajalla täytyy olla riittävästi pedagogista auktoriteettia vaikuttaakseen kasvattavasti. Näin esimerkiksi erilaiset kulttuuriset normit ja rooliodotukset, tavat ja traditiot muodostavat kasvattavan vaikutuksen kenttiä, jotka määrittävät nuoren elämänkontekstia ja mahdollisia kasvun, sosialisaation ja oppimisen suuntia. Tästä hyvänä esimerkkinä on Piia Björnin ja Minna Kyttälän artikkeli, jossa yhtäältä perheiden edelleen jokseenkin stereotyyppisistä rooliasetelmista ja ydinperhe-ideaalimallista ja toisaalta perheiden monimuotoistumisesta huolimatta havaitaan, että olennaisinta perheenjäsenten välisessä vuorovaikutuksessa on rakenteellisen pysyvyyden tunteen, turvallisuuden tuottaminen. Jukka Lehtonen puolestaan päätyy artikkelissaan toteamaan, että vaikka yleisellä tasolla seksuaalivähemmistöihin liittyvät asenteet ovat opettajien keskuudessa melko myönteisiä, niin koulun käytännöissä heteronormatiivisuus hallitsee niin paljon, ettei oppilaille tule ainakaan opettajien suunnalta kovin paljon tukea seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvien tilanteiden ja käytänteiden käsittelyyn. Näissä artikkeleissa viitataan siis kulttuurisesti ja rakenteellisesti suhteellisen rajallisiin kasvattavan vaikutuksen kenttiin, jotka joko avaavat tai rajaavat nuoren kasvun, sosialisaation ja myös oppimisen suuntia.

Laajimmillaan kasvattavan vaikutuksen problematiikka avautuu Teemu Hanhelan artikkelissa, jossa hän tarkastelee perheen, kansalaisyhteiskunnan, valtion ja koulukasvatuksen sivistysteoreettisia ulottuvuuksia. Kaikki nämä toisiinsa limittyvät eettisen elämän alueet rakentavat ja tukevat omilla tavoillaan yksilöllistä sivistysprosessia, jossa olennaista on nähdä ihmisyys, yksilön kehityspotentiaali, vastuu ja positiivinen vapaus sivistysprosessin eri vaiheissa niin lähtökohtina kuin päämäärinä sinänsä. Tällöin kasvu kuten myös sosialisaatio ovat ennalta määrittelemättömiä, mutta yksilö vääjäämättä tavalla tai toisella joutuu kohtaamaan kasvussaan nämä eettisen elämän alueet pedagogisina auktoriteetteina. Kasvattajana ja opettajana on siis myös aina elämä sinänsä.

Tästä hyvänä esimerkkinä on Anne Puurosen katsaus, jossa hän tarkastelee terveystajun rakentumista nuoren kasvussa erityisesti nuorta terveyteen sosiaalistavien ympäristöjen ja kohtaamisten välisenä suhteena. Lähiyhteisön ja nuorisokulttuurien kasvattavan vaikutuksen, riskikäyttäytymisen sekä nykyajan terveyskulttuurin ja siihen liittyvien arkielämän heijastusten jäsentelyjen kautta hän päätyy esittämään kysymyksen: miten terveyden suorittamisen eetoksesta päästään takaisin nuoren omaa hyvinvointia tukevaan jaksamiseen? Mikä on terveyden ja hyvinvoinnin, elämän tarkoitus? Kysymys on laaja, mutta aiheellinen erityisesti siksi, että useilla ihmistyön ammattialoilla on havahduttu huomaamaan työntekijän oman hyvinvoinnin tärkeys suhteessa työn kohteeseen ja työn suorittamisen vaatimuksiin. Näin myös nuorisotyössä, jonka ammattieettisen ohjeistuksen mukaisesti nuorisotyö määrittyy työntekijän hyvinvointia ylläpitävän eettisen elämän alueeksi: siinä työn kohteena oleva nuori nähdään yksilönä ja ryhmän jäsenenä, jota tuetaan ja kannustetaan hänen sosiaalisessa ja yhteiskunnallisessa kasvussaan (Nuorisotyön… 18.4.2012). Ohjeistuksen mukaan nuorisotyöllä voi nuorisotyöntekijän oman hyvinvoinnin ylläpitämisen lisäksi siis olla jotain annettavaa myös nuoren omaa hyvinvointia tukevalle jaksamiselle.

Varsinainen kysymys kuitenkin lienee, voidaanko näihin kasvattavan vaikutuksen kenttiin vaikuttaa, ja jos voidaan, niin kuinka suoraan? Yksi tapa on pyrkiä menemään näiden kulttuuristen kenttien syntysijoille, kuten perheeseen, kouluyhteisöön tai muuhun alakulttuuriseen yhteisöön, ja selvittää millä tavalla niiden toimintaan osallistuvat itse asiassa rakentavat kulttuurinsa kasvattavaa vaikutusta. Tästä hyvänä esimerkkinä on Piritta Malisen lektiossaan esittämä ajatus, että graffiti ilmiönä ei ole vain visuaalinen. Taustalla on kulttuurinen merkitysjärjestelmä, johon nuori voi sitoutua, jonka toimintaan hän voi osallistua, jonka toimintaa hän voi itse määrittää ja myös rakentaa omaa elämäänsä koskevaa ymmärrystä sen kautta.

Elämäntavaksi tämänkaltainen kulttuurissa eläminen, kulttuurin tekeminen ja näkeminen muotoutuu silloin kun muut kulttuuriset kentät tai yksittäiset pedagogiset suhteet alkavat menettää hallitsevaa merkitystään. Näin esimerkiksi voidaan ymmärtää Sofia Laineen lektiossaan kuvaamat positiiviset, väkivallattomat teot demokraattisten muutosten eteen kansainvälisissä poliittisissa kokouksissa. Näihin tekoihin osallistuneet nuoret ovat kritisoineet järjestelmää, toimineet eri tavoin kuin muut, palvelleet maailmaa omasta mielestään paremmin, ja työstäneet näin demokraattisia kosmopoliittisia rakenteita. Sosiaalinen on siis aina tavalla tai toisella poliittista, äärimmillään toimintaan osallistujien itsensä tuottamana ja näkemänä ideologista.

Lopuksi kärjistän: jos nuori nähdään pedagogisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kasvatusta ja opettamista tarvitsevana ihmisenä, hänen opettajilleen ja kasvattajilleen – olkoon ne sitten yksittäisiä ihmisiä tai kasvattavan vaikutuksen kenttiä – avautuu mahdollisuus olla aidosti mukana hänen kasvussaan, oppimisessaan ja sosialisaatiossaan. Nuorisotutkimus voi siis olla kiinnostunut myös näistä nuoren näkemisen lähtökohdista, jotta nuori ei jää näkemättömäksi.

Veli-Matti Ulvinen

Lähteet
Nuorisotyön ammattieettinen ohjeistus. (Viitattu 18.4.2012.)

Verkkouutiset Kotimaa. Presidentti Niinistö kokoaa arkikeinoja syrjäytymisen ehkäisyyn. (Viitattu 12.6.2012.)

Yle Uutiset Politiikka. Niinistö: Syrjäytymisen ehkäisemisessä kuultava syrjäytyneiden kanssa toimivia. (Viitattu 26.5.2012.)

Nuorisotutkimus 2/2012 Opettajat-teemanumero Nuorisotutkimusseuran verkkokaupasta.