Onko kirkon kello ajassa?

Kirkkorakennukset näkyvät ja kellot kuuluvat isoissa ja pienissä kaupungeissa. Mietityttää, mitä aikaa seurakuntien kellot näyttävät, kun puhutaan nuorista tai nuorista aikuisista.

Nuorisobarometri 2006 osoittaa, että nuoret ovat uskonnollisia ja hengellisiä. Mutta miksi -kysymys kummittelee mielessäni. Miksi nuoret ovat uskonnollisia, mutta kirkon tarjoama hengellisyys ja sen ilmentämismuodot eivät kiinnosta? Miksi kirkon järjestämä toiminta on ”ok” muille, mutta kiitos, ei minulle? Miksi uskotaan Jumalaan, mutta eritavalla kuin kirkko opettaa? Ehkä yksi vastaus moniin miksi -kysymyksiin voisi olla se, että ”kirkon kello ei ole ajassa”!

Kirkon kello elää ajassa, jossa lapsille, nuorille, aikuisille, vanhuksille, syrjäytyneille, sinkuille, perheille… (usko pois, tätä listaa voisi vielä jatkaa!) löytyy omat sektoroituneet työmuotonsa. Kirkon herrojen mielissä jumalanpalvelus on ”in” ja kaikki se, mitä nuoret edustavat ja ajattelevat, on ”out”. Nuorten maailmaa ei nähdä positiivisena vaan negatiivisena. Tuntuu, että kirkolle kirosanoja ovat nautinnonhalu, yksilöllisyys ja hauskanpito yhdessä ystävien kanssa – ne asiat, joita nuoret arvostavat arjen harmauden valopilkkuina. Onko syntiä olla iloinen, nauttia ystävien seurasta, juoda lasi tai kaksi punaviiniä ja olla onnellinen? Estääkö se hengellisyyden? Nuorena sanoisin, että ei estä!

Väitän, että alle 20-vuotiaille nuorille kirkon kello on melko hyvin ajassa. Esimerkiksi rippikoulu ja isostoiminta ovat suosiossa. Mutta yli parikymppisten näkökulmia, elämäntilannetta ja sitä ympäristöä, jossa niin sanotusti nuoret aikuiset elävät, kirkko ei huomioi. Sanoisin, että kirkko on jäänyt jälkeen nuorten yli 20-vuotiaiden hengellisyyden ja uskonnollisuuden tajuamisessa.

Mitä hengellisyys, jota barometritutkimus osoittaa nuorissa olevan, sitten oikeasti on? Miten ja mitä kirkko voisi sille antaa? Kirkko ja lukuisat viimeaikaiset tutkimukset ovat kysyneet monta kertaa nuorilta, miksi. Ehkä nyt olisi kirkon syytä kysyä itseltään, työntekijöiltään ja luottamushenkilöiltään sama miksi -kysymys. Ei enää kysymyksiä, miksi nuoret eivät kuulu kirkkoon, vaan miksi kirkko ei muuta hengellistä ilmapiiriään niin, että tässä ajassa elävä nuori ihminen voisi samastua ja kuulua siihen. Kirkolla on sanoma, mutta sen esiintuomisessa on vielä paljon työtä jäljellä.

Tutkimuksen mukaan yli 20-vuotiaat eivät kaipaa seurakunnalta toimintaa, mutta mitä he kaipaavat? Ehkä he kaipaavat sitä, että heidät kohdattaisiin heidän elämänsä kysymysten kanssa tavalla, jolla heidät kohdataan muutenkin tässä maailmassa: mainoksilla, radiossa, tv:ssä, netissä… Kirkossa odotetaan, että ihmiset tulevat vanhan tavan mukaisesti jumalanpalveluksiin sanan äärelle. Kysynkin, miksi kirkko ei uskalla käyttää nykyajan välineitä kohdatakseen ihmisen, kertoakseen evankeliumin sanomaa? Mielestäni rahat pitäisi käyttää siihen, että kirkko voisi kohdata ihmisen myös niillä median välineillä, joissa ihminen on tottunut tulemaan kohdatuksi.

Samat kysymykset risteilevät seurakuntavaaleissa ja tukkivat avoimuuden. Miten vaikeaa vaalimainoksen vieminen kirkon eteisen ulkopuolelle – vaikka kauppakeskukseen – voi olla? Harvoissa seurakunnissa kukaan edes uskaltaa tai kokee tarpeelliseksi ehdottaa äänestyspaikan viemistä kirkon ulkopuolelle. Sehän tarkoittaisi sitä, että äänestysprosentti voisi nousta ja ihmiset, jotka kuuluvat kirkkoon, voisivat huomata käyttää äänestysoikeuttaan.

Jos kirkko ja sen sanoma näkyisivät ihmisten arjessa esimerkiksi bussin kyljessä tai pankki- ja pizzamainoksen rinnalla tv:ssä, kotiseurakunnan sivuilta löytyisi ”nettipappi” -palsta ja chat-mahdollisuus oman seurakunnan työntekijän kanssa, voi olla, että kirkko olisi enemmän ajassa. Sanoisin, että jäljessä ollaan, mutta kelloja on helppo siirtää tähän aikaan, jos halua ja tahtoa löytyy!

Hanna-Leena Kevätsalo
NAVI-ryhmän puheenjohtaja