Ollaan ”kanssalaisia”

Nuorten syrjäytyminen, vieraantuminen ja epäsosiaalinen käytös ovat saaneet eri tahot rummuttamaan yhteisöllisyyden perään. Toisaalta voisi myös kysyä, eikö vieraantuminen tästä nykyisestä suoritusyhteiskunnasta ole oikeastaan nuorilta ”tervettä” ja normaalia reagoimista. Itse olen alkanut pohtia, miten yhteisöllisyys syntyy ja mitä se oikeastaan on. Lisäksi olen alkanut etsiä siitä esimerkkejä läheltä elävästä elämästä.

Nuoret eivät kuulemma ole kovin kiinnostuneita poliittisesta osallistumisesta, eivät ainakaan puoluepoliittisesta osallistumisesta ja äänestämisestä.(kts. Erkki Perälän kolumni Epäpoliittinen sukupolvi). Toisaalta arvelen, tai ainakin toivon, että nuoret olisivat kiinnostuneita toimimaan yhdessä ja hoitamaan yhteisiä asioita. Yhteisten asioiden hoitamiseksihän politiikka on perinteisesti määritelty. Mutta onko se ollut sitä pitkään aikaan, jos koskaan? Se politiikka, jota saamme seurata mediasta, on kyllä monesti enemmän oman nahkan suojelua ja oman itsen pönkittämistä. Lisäksi se on yleensä ylhäältä alaspäin suunnattua toimintaa, jossa lähes ainoa tapa osallistua on äänestäminen. Ja hei, onko siellä ihan oikeasti nyt ketään, ketä kannattaa äänestää? Tajusin juuri tässä kirjoittaessani sen, miksi aloin yht´äkkiä puhua politiikasta, vaikka ensin puhuin yhteisöllisyydestä. Sillä eikös juuri yhteisöllisyyden voisi myös määritellä yhteisten asioiden hoitamiseksi?

Sellainen yhteisöllisyys ja yhteisten asioiden hoitaminen on mielestäni Salon ja Suorannan (2002) kirjassaan Sivistyksellinen aikuiskasvatus kuvailemaa elämän ja arjen politiikkaa ”kanssalaisyhteiskunnassa” (vanhempi ilmaus sanalle kansalaisuus). Kanssalaisyhteiskunnassa toiminta on paikallista, vastavuoroista ja osallistuvaa. Sen lähtökohtana ovat jaettu arki ja paikallistason ongelmat ja haasteet. Toimia voidaan myös huvin vuoksi ja nautinnoksi.

Yllätyksekseni löydän läheltäni myös esimerkkejä tällaisesta toiminnasta. Hyvä esimerkki arjen politiikasta ja kanssalaisuudesta löytyy lapsuusajan kotikylästäni. Siellä kyläläiset yhdistivät voimansa, kun lakkautettu koulu aiottiin myydä ulkopuolisille. Kyläläiset perustivat osakeyhtiön ja remontoivat koulun tilat toimiviksi talkoovoimilla sekä eu-rahoilla päiväkotia ja harrastustoimintaa varten. Koululla järjestetään myös erilaisia tapahtumia, joissa viihdyttäjinä toimivat usein kylän poikamiehet, jotka tosin alkavat olla jo monet entisiä poikamiehiä, mitä en ollenkaan ihmettele.

Nykyiseltäkin kotiseudultani löytyy arjen politiikkaa, josta voisi olla esimerkkinä esim. lukion Italia-projekti. Koululla on ystävyyskoulu Italiassa, josta nuoret vierailivat viime keväänä Suomessa ja jonne täkäläiset nuoret tekivät vastavierailun tänä syksynä. Matkarahat tienatakseen nuorten piti järjestää monia diskoja ja kahvituksia sekä siivota tehdasalueita yms. Palkkioksi tästä vaivannäöstä he saivat mielenkiintoisen matkan, uusia ystäviä sekä mahdollisuuden nähdä kotiseutu ja vieras maa uudesta näkökulmasta. Oma tyttäreni esimerkiksi ihmetteli italialaisten piittaamattomuutta jätteiden lajittelussa, mutta toisaalta ihaili italialaista välittömyyttä ja kiireetöntä yhdessäoloa illallispöydässä.

Kerimäkeläiset nuoret tekevät myös nuoriso-ohjaaja Raija Pitkäsen kanssa matkan Ranskaan  tapaamaan ikäisiään nuoria Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMO:n kautta. Ryhmätapaamisen teemana ovat nuorten terveet elämäntavat. 

Tällainen elämänpolitiikka on nimensä mukaisesti elävää ja mukaansatempaavaa. Siinä toimitaan yhdessä yhteisen päämäärän hyväksi. Mutta samalla siinä opitaan myös hoitamaan yhteisiä ”virallisiakin” asioita, kuten budjettia ja kirjanpitoa, avustusten ja yhteistyötahojen hankkimista, erilaisten tapahtumien järjestämistä, viestintää, neuvottelua ja kansainvälisyyttä. Kaikki tämä vaatii sitoutumista, vaivannäköä ja aktiivisuutta, mutta palkitsee varmasti, sillä jo itse toiminta kohti tavoitetta on palkitsevaa ja yhdistävää, siis yhteisöllistä.

 

Päivi Kujamäki on luokanopettaja Kerimäeltä ja jatko-opiskelija Joensuun yliopistossa (soveltava kasvatustiede). Hän osallistui viime kesänä Kriittisen pedagogiikan kesäkouluun, jota kautta aukeni yhteys myös verkkokanava Kommenttiin ja sitten myöhemmin mahdollisuus alkaa kirjoittaa vierasblogia. Tällä hetkellä hän toimii ekaluokkalaisten opettajana Kerimäen Kirkonkylän koulussa vuorotteluvapaan jälkeen ja on käynnistänyt toimintatutkimuksen yhdessä muutaman aktiivisen luokanopettajan kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää eheyttävää opetusta kansalaiskasvatusta sisältävien aihekokonaisuuksien avulla. Ikkuna nuorten maailmaan avautuu kahden aikuistuvan tyttären kautta. Toinen tytöistä on abi, ja toinen on aloittanut opiskelut Kuopion yliopistossa. Perheessä on myös tokaluokkalainen tytär, joten jonkinlainen naisnäkökulma saattaa jutuista paistaa läpi, tai sitten ainakin tyttö/tätienergia. Päivi Kujamäen blogi löytyy osoitteesta: http://kravunkasvupiiri.wordpress.com/