Nuorten toimeentulotuen leikkaukset – vaarallinen tie

Eduskunta hyväksyi 8.12.2010 muutoksen toimeentulotukilain 10 §:n. Vuoden 2011 alusta lähtien 18–25-vuotiaiden nuorten aikuisten toimeentulotuen perusosaa voidaan leikata 20-40 prosenttia, mikäli he keskeyttävät opintonsa tai jättävät hakematta ammattikouluun tai ammattikorkeakouluun, jos heillä ei jo ammattikoulutusta ole. Tämä koskee muun muassa kaikkia niitä, joilla on ”vain” ylioppilastutkinto. Tähänkin saakka toimeentulotukea on voitu leikata vastaavalla osuudella kaiken ikäisiltä työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä kieltäytyjiltä. Uuden lain myötä toimeentulotukea leikattavien nuorten joukko laajenee. 

Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Toimeentulotuen perusosa on tällä hetkellä yksin asuvalla henkilöllä 417,45 € kuukaudessa. Perusosan katsotaan sisältävän ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä muut vastaavat jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Lakimuutosta perustellaan sillä, että alle 25-vuotiailta nuorilta evätään jo aiemman lain perusteella työttömyyskorvaus, mikäli he eivät ole hankkineet itselleen ammatillista koulutusta. Jos nuorella ei ole ammatillista koulutusta, hänen on haettava vähintään kolmeen ammatillista koulutusta antavaan oppilaitokseen, ja otettava saatu koulutuspaikka vastaan. Tähän saakka opintopaikan vastaanottamatta jättänyt tai opintonsa keskeyttänyt työttömäksi jäänyt nuori on voinut saada työttömyyskorvauksen menetettyään lähes samansuuruista toimeentulotukea. Hallituksen esityksen mukaan ” tämä on epätarkoituksenmukaisella tavalla saattanut estää työttömyysturvan epäämisen tavoitteena ollutta koulutukseen hakeutumista edistävää kannustusvaikutusta”.

Kauniina ajatuksena on, että nuorille tehtäisiin toimeentulotuen alentamisen yhteydessä suunnitelma yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa, ”asiakkaan itsenäisen selviytymisen edistämiseksi”. Käytännössä näitä suunnitelmia ei aina tehdä. Valtion tuottavuusohjelma on vähentänyt työvoimatoimistojen henkilökuntaa ja sosiaalipalvelut ovat ruuhkaisia. Esimerkiksi nuorten työttömien yhteiskuntatakuun toteutumisesta tehty tutkimus osoittaa, että määräajassa, kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen oli suunnitelma tehty työvoimatoimistossa 61 prosentille nuorista. Vain noin 45 prosenttiin suunnitelmista sisältyi lupaus aktiivisesta toimenpiteestä ja lupauksista toteutui 20 prosenttia. Suunnitelmien tavoitteista toteutui 6 kuukauden kuluessa puolet. (Pitkänen ym. 2007) Oma (meneillään oleva) tutkimuksemme myös kertoo, että nuoret eivät aina koe näitä suunnitelmia tilannettaan edistäviksi, saati ymmärrä niiden sisältöä.

On myös kyseenalaista, kuinka sanktioilla voidaan ylipäätään ”kannustaa” ihmistä opiskelemaan. Kasvatustieteilijät ja didaktikot kun ovat väittäneet, että opiskeluun tarvitaan myös jonkinasteista motivaatiota. Tämän sanoo jo maalaisjärkikin. Tämä on yksi uuden, ja jo edellisenkin alle 25- vuotiaat opiskelemaan pakottavan, lain suuri ongelmakohta.

Kuinka suuri osa nuorista toimeentulotuen saajista sitten on ammattikouluttamattomia tai koulutuksen keskeyttäneitä työttömiä, joita lakimuutos näyttää koskevan ja minkä vuoksi he ovat koulutuksen ulkopuolella? Uusinta tietoa aiheesta tarjoaa Vantaan kaupungin Sosiaalikehitys Oy:llä teettämä tutkimus vuodelta 2007 (Kaakinen, Nieminen & Pitkänen 2007). Tutkimuksessa on määritelty pääasiallinen syy vantaalaisaineiston 18–24-vuotiaille maksettuun toimeentulotukeen. Tämä ei kerro koko Suomen tilanteesta, mutta antaa viitteitä nuorten toimeentulotuen saajien joukosta.

Noin 45 prosentilla syynä toimeentulotuen saamiseen on tulottomuus eli he eivät saa esimerkiksi palkkaa, opintotukea, työttömyyskorvausta, sairaspäivärahaa tai kotihoidon tukea. Tässä ryhmässä ovat oletettavasti ne nuoret, jotka eivät saa työttömyyskorvausta ammattikoulutuksen puuttumisen vuoksi. Mukana on myös nuoria, jotka odottavat edellytysten täyttymistä sairauspäivärahan tai kuntoutustuen saamiseksi. Tutkimuksen mukaan 45 prosentin ryhmässä on keskimääräistä enemmän nuoria, joilla on mielenterveys- ja päihdeongelmia, rikoksentekijätausta tai aiempi asiakkuus lastensuojelussa. Osa heistä on asunnottomia. Lisäksi joukossa on nuoria, joilla jo peruskoulu on keskeytynyt edellä mainittujen ongelmien vuoksi. Myös nuoret, joilla yhdistyvät useat eri vaikeudet, löytyvät keskimääräistä todennäköisemmin tästä ryhmästä. Omien tutkimustemme mukaan osalla näistä nuorista on lisäksi oppimisvaikeuksia ja kokemuksia koulukiusattuna olemisesta, jotka vaikeuttavat opintojen jatkamista (ks. Myös Pohjantammi 2007). Onko realistista, että tällaisia nuoria voidaan ”kannustaa opiskelemaan” pakolla?

Kouluttamattomat nuoret, joilla on myös muita ongelmia, tarvitsevat tukea ja erilaisia palveluja, kuten mielenterveys- ja päihdepalveluja päästäkseen takaisin koulun penkille. Vantaalla tehty tutkimuskin suosittaa nuorten tilanteen edistämiseksi työkyvyn arvionti- ja terveyspalvelujen sekä sosiaalityön palvelujen kehittämistä. Kuitenkin samaan aikaan, kun lakimuutosta on valmisteltu, nuorten työpajoilta, jotka useissa tutkimuksissa on todettu onnistuneeksi tavaksi tukea uransa ja vähän elämänsäkin kanssa hukassa olevia nuoria löytämään paikkansa elämässä ja jopa työelämässä, on valtion budjetissa oltu leikkaamassa rahoitusta pois neljällä miljoonalla eurolla. Kriittisten lausuntojen ja kannanottojen jälkeen summa on sentään pienentynyt 800 000 €. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukitoimia ollaan siis leikkaamassa yhtä aikaa heidän toimeentulotukensa kanssa.

Saksassa on ollut muutaman vuoden ajan käytössä erityiset alle 25-vuotialle tarkoitetut työvoimapoliittiset sanktiot nuorille, jotka kieltäytyvät tarjotuista työpaikoista, kursseista ja muista työvoimapoliittisista toimenpiteistä. Näiltä 15- 25-vuotiailta voidaan ottaa väliaikaisesti koko toimeentulotuki pois, maksimissaan kolmeksi kuukaudeksi. Sairaanhoito- ja jotkin muut elintärkeät kulut voidaan kuitenkin korvata. Insitut fur Arbeitsmarkt- und Berufsforschungissa tutkitaan par’aikaa erilaisten työvoimapoliittisten sanktioiden vaikutusta kohteidensa elämään. Tässä vaiheessa tutkimusprojektiaan instituutin tutkijat Suzanne Götz ja kumppanit linjaavat (artikkelissaan Sanktioinen im SGB II: Unter dem Existenzminimum, 2010), että vaikka lievemmillä sanktioilla voi olla joskus työntekoon kannustaviakin vaikutuksia, voimallinen ihmisten perustoimentuloon kajoaminen sisältää huomattavia riskejä: ei vain näiden ihmisten itsensä, vaan myös koko yhteiskunnan kannalta. Vaara, että nämä nuoret luisuvat rikollisuuteen tai vähintäänkin ”pimeän työn” tekijöiksi, kasvaa; samoin riski siihen, että näin kohdellut nuoret katoavat kaikkien viranomais-, työllistämis- ja koulutustoimenpiteiden piiristä. Tällöin heidän auttamisensa ja ”kannustamisensa” ainakin käy mahdottomaksi. Jos he ovat mielenterveyspotilaita, jotka eivät ole vielä saaneet diagnoosia, heidän hoitoon hakeutumisensa vaikeutuu entisestään.

Suomessa on jo aiemmin otettu askel samaan suuntaan: minimitoimeentulon leikkaamista käytetään jo työvoimapoliittisena toimenpiteenä. Uudessa suomalaisversiossa siitä tehdään myös ”koulutuspoliittinen” toimenpide, ja – Saksan tapaan – se suunnataan nimenomaan nuoriin. Saksassa minimitoimeentulon epäämisen ajanjaksolle on sentään säädetty maksimiaika, kolme kuukautta. Suomalaisversiossa maksimiaika on kaksi kuukautta/ alennus aina kustakin toimenpiteestä tai hakemisesta kieltäytymisestä. Nuorten toimeentulotukea on siis mahdollista alentaa yhteensä neljä kuukautta kerrallaan. Varovaiset saksalaistutkijat (2010) tyytyvät kysymään, pitäisikö pitää kiinni tietystä toimeentulominimistä, jota ei ihmiseltä voida riistää pois, vaikka hän ei työvoimaviranomaisia tottelisikaan. He toteavat, että tämä on lopulta pikemmin normatiivinen kuin käytännöllinen kysymys. He ikään kuin jättävät pohdittavaksi: jos tälle ihmisten perusoikeuksien kunnioittamattomuuden tielle on lähdetty, mitä seuraavaksi?

EU nimesi vuoden 2010 eurooppalaiseksi köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuodeksi. Silloin pyrittiin jäsenmaissa tukemaan sosiaalisen syrjäytymisen vastaisia toimia. Vuoden tavoitteena oli tunnustaa köyhien ja syrjäytyneiden oikeus ihmisarvoon ja täyteen yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Suomen valtio päätti teemavuoden sellaisen lain säätämiseen, joka sotii edellä mainittuja köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan perusperiaatteita vastaan.

Lähteet

Hallituksen esitys laiksi toimeentulotuesta annetun lain 10 §:n muuttamisesta

Kaakinen, Juha & Nieminen, Jarmo & Pitkänen, Sari (2007): Tutkimus Vantaan nuorten toimeentulotukiasiakkaiden toimeentulotuen tarpeen taustoista (luettu 9.12.2010)

Laki toimeentulotuesta

Pitkänen, Sari & Aho, Simo & Koponen,Hannu & Kylmäkoski, Merja & Nieminen, Jarmo & Virjo, Ilkka (2007): Ryhtiä ja ruutia nuorten työvoimapalveluihin. Nuorten yhteiskuntatakuun toteutumista ja tuloksia selvittävä tutkimus

Pohjantammi, Ismo (2007) Ylisukupolvinen työttömyys nuorten työpajoilla

Götz, S., Ludwig-Mayerhof, W. & Schreyer, F (2010): Sanktionen im SGB II. Unter dem Existenzminimum. Institut fur Arbeitsmarkt- und Berufsforschung. IAB- Kurzbericht- 10/2010. (www.iab.de)