Nuorten näkemyksiä hyvinvoinnista ja sen tukemisesta – ”Koulussa on kaiken maailman kuraattorit ja psykologit. Mitä välii, jos asioihin ei puututa?”

Lasten ja nuorten hyvinvointipoliittinen suunnittelu on lakimuutosten myötä noussut keskeiseksi kehittämisen kohteeksi kunnissa. Se edellyttää uudenlaisia toimintoja ja ehkä uudistuneita asenteitakin. Haasteita aiheuttaa esimerkiksi suunnittelun ulottaminen koko lapsuutta ja nuoruutta kattavaksi aina nuorisolain edellyttämään 29 vuoteen. Haastavaa on myös eri sektorirajojen ylittäminen, yhdessä tekeminen ja ylipäätään koko prosessi, jossa yritetään miettiä, mitä lapset ja nuoret tarvitsevat, eikä niinkään sitä, minkälaisia palveluja eri toimijat ovat perinteisesti tuottaneet ja missä heidän ammattitaitonsa on.

 
Kun painopiste on hyvinvoinnissa, herää myös väistämättä kysymys, miten hyvinvoinnille olennainen toimijuus omassa elämässä näkyy itse suunnittelussa. Onnistuneella suunnittelulla on kaksi puolta. Lapsi- ja nuorisopolitiikan pitäisi kiinnittää lapsia ja nuoria yhteiskuntaan (ja ohjautua täten yhteiskunnasta käsin), mutta samalla sen pitäisi kunnioittaa lasten ja nuorten osallisuutta (ja ohjautua näin lapsista ja nuorista itsestään). Hyvinvointisuunnittelun keskeisenä haasteena onkin se, miten itse hyvinvointipolitiikassa kuullaan lapsia ja nuoria.
 
Oulussa on käynnissä vuoteen 2025 tähtäävä ohjelmaprosessi, jossa nuoria kuullaan heti alkuvaiheessa. Hyvinvointia yritetään rakentaa korjaavien toimien sijasta kehitysyhteisöistä lähtien ja eri ikäkausien tarpeet tunnistaen. Nuorten kuuleminen aloitettiin Sanginjoen leirikeskuksessa. Ajatuksena oli, että kuuleminen täytyy toteuttaa tavalla, joka pohjautuu nuorisotyön vahvuuksiin ja joka tuottaa paitsi osallisuutta, myös kääntää politiikkaa nuorten kielelle. Kaiken lisäksi toiminnan pitäisi olla hauskaa. Leiri kesti kaksi päivää. Se toteutettiin Oulun kaupungin nuorisotoimen ja Nuorisotutkimusseuran yhteistyönä. Leirille osallistui 16 nuorta.
 
Nuorten sosiaaliset verkostot
 
Nuoret pohtivat kaksi päivää hyvinvointia ja niitä tekijöitä, jotka pitävät ihmisiä pinnalla. Nuoret osoittivat pystyvänsä tuottamaan tarkkoja havaintoja ja esiin nousi tärkeitä näkökulmia. Nuorten näkemykset omasta hyvinvoinnistaan ja sen tukemisen mahdollisuuksista kiertyivät sosiaalisten verkostojen ympärille.
 
Sosiaaliset verkostot muodostivat nuorten ajattelussa keskeisen hyvinvointitekijän, hyvässä ja pahassa. Kaverit loivat turvaa, mutta vertaiset näyttäytyvät myös ulkonäköpaineiden, syrjinnän ja jopa väkivallan kanavana. Kavereitten ohella ympärille kaivattiin aikuisia, joille voi puhua ja jotka osaavat kuunnella sekä toimia oikein kuulemansa pohjalta. Suvun nähtiin olevan keskeinen hyvinvointitekijä: oman perheen ohella serkut ja isovanhemmat muodostivat tärkeän tutkiverkoston. Sukulaisten osalta perheväkivalta ja päihteiden käyttö nousivat esiin isoimpina ongelmina. Nuoret eivät siis kaivanneet ainoastaan tukea perheeseen, vaan myös laajemmin näkivät itsensä osana turvallisten aikuisten verkostoa. Esimerkiksi aikuiset serkut nähtiin turvana. Johtopäätöksenä olikin, että vanhempia tulisi valistaa perheväkivallan ja päihteiden käytön vaikutuksesta lapsiin sekä tulisi tukea sitä, että lapset tutustuvat sukulaisiinsa.
 
Nuoret haluavat vertaistukiryhmiä koulukiusaamisen estämiseen
 
Keskeisellä sijalla hyvinvoinnissa nousi myös koulu. Suurta huolta kannettiin koulukiusaamista ja kouluväkivallasta. Nuoret kokivat, ettei koulu ota tosissaan koulun ongelmia ja että puuttumisen keinot eivät toimi. Ratkaisuja haettiin kahtaalta: toisaalta korostettiin, että koulussa tulisi tehdä yhteisötyötä ja luoda tukiverkosto, joka ei jättäisi ketään rannalle.
 
”Vähän niinku niin, ettet oo yksin, vaikka ootkin yksilö.”
 
Ja toisaalta itse kiusaamiseen haluttiin puututtavan tehokkaasti. Haluttiin, että aikuiset viestittävät, että asia otetaan vakavasti ja sen vaikutus nuoriin ymmärretään. Koulukiusaamisen yhteys yhteisötyöhön muuntui nuorten puheessa seuraavaksi julkilausumaksi:
 
Kiusauksen hoidossa on tärkeää paitsi auttaa uhreja myös tilanteiden ennaltaehkäisy. Tilanteita on tärkeä pohtia, jotta jokainen ymmärtää mistä on kysymys ja miten asiaa voi auttaa. Tärkeää on antaa uhreille tukea, esimerkiksi nuorten puhelimet voisivat olla auki kauemmin, kynnystä puhumiselle on laskettava. Myös niin sanottu ”aikuinen ilman titteliä” olisi tärkeää, jotta jokainen uskaltaa kertoa ongelmistaan.
 
Yllä mainittu ”aikuinen ilman titteliä” viittaa siihen, että nuoret kokivat kuraattorit tai psykologit pelottaviksi ja hankaliksi ammattinimikkeiksi – sikäli kuin heitä ylipäätään on saatavilla tai tieto heidän palveluistaan on ajantasaista. Ammattilaisten sijaan nuoret kaipasivat hyvinvointinsa tueksi turvallisia aikuisia, joille pystyisi puhumaan. Vaikka nuoret eivät pohtineetkaan koulunuorisotyötä, moni pohdinta käsitteli samoja kysymyksiä, joita tällä saralla pohditaan. Aikuisten viranhaltijoiden nähtiin olevan liian etäällä nuorten maailmasta ja kulttuureista, eikä heille puhumista koettu helpoksi.
 
Nuorilta tuli koko joukko tärkeitä näkökulmia, joita lyhyessä tilassa voi vain raapaista. Itselleni uusia näkökulmia oli esimerkiksi nuorten vahva halu saada vertaistukiryhmiä koulukiusaamiseen. Jäin miettimään, miksi ihmeessä niitä ei ole jo nyt kunnissa. Outoa. Kaikkinensa vakuutuin siitä, että nuorten kuuleminen on halpa tapa saada tietoa kuntalaisten asioista. Esille tuli monia tärkeitä näkökulmia. Samalla vahvistui uskoni siihen, että nuorten ottaminen mukaan hyvinvointipoliittiseen suunnitteluun on jo itsessään nuorten hyvinvointia vahvistava teko.
 
Tomi Kiilakoski on Nuorisotutkimusseuran tutkija. Hän tutkii alueellista nuorisotyötä. Hänen työpisteensä on Oulun Nuorisoasiankeskuksessa. Hän osallistuu nuorisotyön kehittämiseen sekä paikallisella että kansallisella tasolla.
 
Lähteet
 
Joensuu, Minna (2007) Millaista roolia lapsille ja nuorille tarjoavat kuntien lapsipoliittiset ohjelmat? Teoksessa Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski (toim.) Lasten ja nuorten kunta. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura & Opetushallitus & HUMAK, julkaisuja 77, 144–155.
Määttä, Mirja & Komonen, Pauli (2011) Lapsi- ja nuorisopolitiikan neuvotteleva ohjaus valtionhallinnossa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 42.