Nuorista ja politiikasta

Nuorisotutkimus-lehden 3/2011 "Politiikka" pääkirjoitus.

Teemanumeromme tavoitteena oli kerätä joukko kirjoituksia mahdollisimman monen eri oppiaineen edustajalta, jotta lehti voisi tarjota monia eri näkökulmia nuoriin ja politiikkaan. Pyrkimys monipuolisuuteen kumpusi omasta rajoittuneisuudestamme. Valtio-opin katsantokannasta tarkasteltuna nuoret ja politiikka rajautuu helposti turhan suppeaksi alueeksi. Tällöin tutkimusta määrittävät usein formaalit ilmiöt ja prosessit kuten lainsäädäntö, edustuksellisen demokratian toiminnot, etenkin äänestäminen, sekä kvantitatiivisen metodologian hegemoninen valta-asema.

Nuoret ja politiikka ei kuitenkaan ole vain politiikkaa tutkivan valtio-opillisen tutkimuksen kohde, kuten teemanumeron sisältökin osoittaa. Toisinaan politiikan tutkijoiksi itsensä mieltävät ovat liian lähellä politiikkaa voidakseen tunnistaa sen kaikkia muotoja. Nuoret eivät historian saatossa ole aina poliittisesti sopineet vanhemman väestön luomiin muotteihin eivätkä tutkijatkaan ole aina osanneet luontevasti lähestyä heidän poliittisuuttaan. Näin on myös nykyään. Nuorten arkipäivää olevat uudet sähköiset kommunikointikeinot luovat jatkuvasti uuden¬laista poliittista käyttäytymistä, jota vanhat tutkimusmenetelmät eivät aina pysty havaitsemaan.

Politiikasta ajatteleminen ja sen tekeminen muuttuvat nykyään aiempaa nopeammin ja muutoksen harjalla ovat nimenomaan nuoret. Politiikan tutkimuksessa nuoret ovat kuitenkin useasti olleet paitsiossa, vaikka he ovatkin aina ajankohtainen tutkimuskohde. Nuorissa on poikkeuksetta tulevaisuus, myös politiikan.

Nuorisotutkimus on monesti tulevaisuuden tutkimista ja tästä näkö­kulmasta voi lukea tätäkin teemanumeroa. Mikäli artikkelien aiheet ennakoivat jotain tulevasta, on politiikassa tulevaisuudessa kyse myös muusta kuin valtio-oppineille tutuista perinteisen, konventionaalisen poliittisen osallistumisen muodoista. Pia Lundbomin artikkelissa käsitellään eläinaktivismia ja Laura Lyytikäinen kirjoittaa venäläisnuorten pyrkimyksistä vaikuttaa politiikkaan ilmapiirissä, joka poikkeaa suomalaisnuorten yhteiskunnallisesta arkitodellisuudesta. Pia Nyman-Kurkialan, Patrik Söderbergin ja Mikael Nygårdin yhteisartikkelissa sen sijaan liikutaan perinteisten osallistumismuotojen alueella ja tutkitaan nuorten poliittisen aktiivisuuden perusindikaattoria, kiinnostusta politiikkaa kohtaan. Samassa hengessä alan peruskysymysten äärellä on myös Tuukka Tomperi, joka kirjoittaa poliittisesta sosialisaatiosta perheessä, jonka kommunikaatiotavoilla on tärkeä vaikutus nuorten poliittiseen aktiivisuuteen. Tähän tematiikkaan liittyy lisäksi Jonna Paavilaisen katsaus, joka käsittelee yhteiskuntaopin kouluopetuksen roolia nuorten poliittisen osallistumisen ja osaamisen kehittymisessä. Nuorten oma ääni kuuluu niin ikään Kirsi Lähdesmäen kirjoituksessa, jossa tarkastellaan nuorten normatiivisia käsityksiä politiikasta ja poliitikoista.

Näitä varsin erilaisia tutkimuskysymyksiä pohtivia kirjoituksia yhdistävä tekijä on nuorten kuunteleminen. Kaikki analyysit perustuvat aineistoihin, joissa puhuvat nuoret. Tulkinnat ovat toki aikuisten, mutta kaikkien kirjoittajien tavoitteena on ollut ymmärtää nuorten kokemuksia politiikasta ja poliittisuudesta.

Toivomme teemanumeron aiheiden monipuolisuuden puhuttelevan mahdollisimman laajaa lukijakuntaa. Nuorista ja politiikasta on tarpeen kirjoittaa moniäänisesti jatkossakin.

Lauri Rapeli ja Vesa Koskimaa

Nuorisotutkimus-lehteä voi tilata täältä.