Miten huumausainepolitiikkaa tehdään 2010-luvulla?

Kotimaisen huumausainepolitiikan koordinaatiovastuu on sosiaali- ja terveysministeriöllä. Koordinaatiolla sovitetaan yhteen kansallisia huumausainepolitiikkaan liittyviä toimenpiteitä. Huumepolitiikan koordinaation kannalta tärkein yhteistyöelin on sosiaali- ja terveysministeriön johtama kansallinen huumausainepoliittinen koordinaatioryhmä, johon kukin hallinnonala tuo keskusteltavaksi sellaiset valmistelussa olevat asiat, joilla on yleistä huumausainepoliittista merkitystä.

Kotimainen, EU- ja kansainvälinen päätöksenteko huumeasioissa

Kotimaisen huumausainepolitiikan koordinaatiovastuu on sosiaali- ja terveysministeriöllä. Koordinaatiolla sovitetaan yhteen kansallisia huumausainepolitiikkaan liittyviä toimenpiteitä. Huumepolitiikan koordinaation kannalta tärkein yhteistyöelin on sosiaali- ja terveysministeriön johtama kansallinen huumausainepoliittinen koordinaatioryhmä, johon kukin hallinnonala tuo keskusteltavaksi sellaiset valmistelussa olevat asiat, joilla on yleistä huumausainepoliittista merkitystä. Ryhmässä ovat edustettuina sisäasiainministeriö, Poliisihallitus, oikeusministeriö, Valtakunnansyyttäjänvirasto, valtiovarainministeriö, Tulli, opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus, ulkoasiainministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Fimea. Koordinaatioryhmä käsittelee muun muassa lainsäädäntömuutoksia, uusia tutkimustuloksia ja tekee aloitteita uusista toimenpiteistä. Koordinaatioryhmä raportoi valtioneuvostolle huumausainetilanteesta ja uusista toimenpiteistä säännöllisesti.

YK:n toiminta perustuu kansainvälisiin huumausaineyleissopimuksiin vuosilta 1961, 1971 ja 1988. Myös kansalliset huumausainelait on säädetty näiden sopimusten pohjalta. YK:n huumausainetoimikunta (CND) on politiikkaa muotoileva toimielin, joka hallinnoi huumeiden osalta YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavaa toimistoa UNODC:tä (United Nations Office on Drugs and Crime). CND:n toiminta perustuu resoluutioille ja päätöksille, jotka hyväksytään konsensus-päätöksellä. CND Päättää huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden ottamisesta kansainvälisen kontrollin piiriin.

EU:ssa pääasiallinen päätöksentekofoorumi on horisontaalinen huumausainetyöryhmä (HDG) Komission ja jäsenmaiden yhteisten aloitteiden eteenpäin viemiseksi. EU:n huumausainestrategian 2005–2012 ja sen toimenpideohjelman 2009–2012 lähestymistapa on monihallinnollinen ja tasapainoinen, jossa otetaan huomioon sekä kysynnän että tarjonnan vähentäminen. Päätöksenteossa huomioidaan myös laaja asiantuntemus (esim. tutkimuslaitokset, huumeasiantuntijat, järjestöt, kansalaisyhteiskunta, paikallisyhteisöt) ja tutkimuksella on vahva rooli päätöksenteon taustalla.

Kehittyykö kehitys maailmalla?

Kontrolliin perustuva huumepolitiikka ei aina hyväksy sitä, että huumeiden käyttäjilläkin olisi ihmisoikeuksia. Käyttäjien ihmisoikeuksien toteutumista ei yksinkertaisesti nähdä tärkeänä tai tarpeellisena. Useassa maassa kontrollitoimenpiteet osuvat kohtuuttoman paljon jo muutenkin heikossa asemassa oleviin käyttäjiin. Koska suuria kauppiaita ei saada helposti kiinni, on helpompi lyödä lyötyä. Monet YK:n jäsenmaat vaativat jatkuvasti lisää resursseja kontrollin parantamiseen. Huumepolitiikassa tarjotaan mieluummin ”pamppua ja susikoiraa” kuin haittojen vähentämistä

YK:n huumausainetoimikunnan (CND) vuosittaisissa istunnoissa kuullaan kuitenkin yhä useammin puheenvuoroja siitä, miten eri maat ovat menestyksekkäästi ottaneet käyttöön erilaisia haittojen vähentämisen toimenpiteitä. Päätöslauselmissa ei kuitenkaan näitä näkökulmia tuoda esille, koska päätöslauselmien tulee olla kaikkien maiden hyväksymiä. Esimerkiksi CND:n yhteydessä vuonna 2009 hyväksyttiin poliittinen julkilausuma ja toimintaohjelma. Kuukausien työstä huolimatta termiä haittojen vähentäminen ei saatu ohjelmatekstissä käyttää, vaikka siinä viitataankin erilaisiin haittojen vähentämisen toimenpiteisiin. Tämän sijasta tekstissä puhutaan ”tukipalveluista” (related support services). Esimerkiksi vaikka USA:ssa tehdään kyllä haittojen vähentämisen toimenpiteitä, itse termi ”harm reduction” yhdistyy huumeiden laillistamista vaativaan liikkeeseen, joten termi on pannassa. Askel eteenpäin oli vuoden 2011 kokouksessa hyväksytty hiv/aidsin torjuntaa koskeva päätöslauselma. Vaikka teksti itsessään ei velvoita jäsenmaita esimerkiksi puhtaiden käyttövälineiden tarjoamiseen, on se kuitenkin askel kansanterveydellisempään suuntaan.

YK:ssa muutoksia saadaan odottaa. Usein todetaan, ihan aiheellisesti, että mikään ei muutu, vanhaa vain puolustetaan, vaikka huumeongelman luonne muuttuu koko ajan. Toisaalta pöydällä on myös vuosi vuodelta useammin ihmisoikeudet, haittojen vähentäminen, välttämättömien lääkeaineiden saatavuus, näyttöön perustuvat toimenpiteet ynnä muita teemoja. Ehkä asiat siirtyvät vielä puheen tasolta toimintaan? YK:ssa vahvojen maiden (esim. USA, Venäjä) poliittiset suuntaukset merkitsevät ja EU:n yhtenäisyys korostuu asioiden ajamisessa. Suuressa maailmassa on suuret haasteet ja tarjolla on pelikenttä, jossa on valtavasti toimijoita. Kyseessä on globaali ongelma, johon kuitenkin pitäisi löytää paikallisia ratkaisuja.

Haittojen vähentäminen on siihen liittyvistä erimielisyyksistä huolimatta tullut olennaiseksi osaksi EU:n ja YK:n politiikkaa. EU:n huumausainestrategiat ja toimintaohjelmat ovat vuosituhannen alusta korostaneet huumeiden käyttöön liittyvien tarttuvien tautien ja huumekuolemien ehkäisyä. Vuosituhannen ensi vuosikymmenellä haittojen vähentämisestä on myös tullut osa YK:n erityisjärjestöjen kuten maailman terveysjärjestön WHO:n ja ohjelmien kuten YK:n huumeiden ja rikollisuuden vastaisen toimiston UNODC:n sekä YK:n huumausainevalvontalautakunnan (INCB) virallista toimintapolitiikkaa. Kaikki YK:n jäsenmaat eivät kuitenkaan kannata haittojen vähentämistä, vaan toimenpiteet nähdään vain huumeiden laillistamiseen tähtäävänä toimintana.

Myös järjestöt tekevät paljon työtä asioiden eteenpäin viemiseksi. Valitettavasti edes kaikki EU-maat eivät ole varauksessa järjestöjen osallistumisen puolella. Järjestöillä on merkittävä rooli uusia innovatiivisten lähestymistapojen luomisessa ja usein päättäjiä realistisempi kuva siitä, mitä oikeasti tarvitaan. Järjestöillä on merkittävä rooli esim. EU:n huumestrategian täytäntöönpanossa alueellisesti ja Komissio on jopa perustanut oman foorumin järjestöille (The Civil Society Forum on Drugs), jotta järjestöjen ääni saataisiin paremmin esiin. Järjestöyhteistyössä kinaa saattaa aiheuttaa se, kuka valitsee keiden kanssa neuvotellaan? Varsinkin jos halutaan neuvotella myös niiden kanssa, jotka ovat joistain ratkaisuista eri mieltä.

Kehittyykö kehitys kotimaassa?

Ennen 1990-luvun loppua suomalainen huumepolitiikka perustui lähinnä ehkäisevään työhön ja ajatukseen huumevapaasta yhteiskunnasta. Suonensisäisten huumeidenkäyttäjien joukossa puhjennut hiv/aids-epidemia 1990-luvun lopulla sai kuitenkin viranomaiset miettimään uusia lähestymistapoja. Pitkällisten monihallinnollisten keskustelujen tuloksena saavutettiin huumepoliittinen konsensus.

Toisaalta Suomessa säilytettiin kattava huumeiden täyskielto sekä annettiin uusia valvontamenetelmiä poliisille ja tullille, kuten mahdollisuus valeostoihin, puhelinkuunteluun ja tekniseen seurantaan. Toisaalta samalla hoidon pääsyn kynnystä madallettiin esimerkiksi huumeiden käyttäjien terveysneuvontatyön avulla jonka osaksi tuli puhtaiden pistosvälineiden vaihto. Näin syntyi suomalainen huumepoliittinen malli, jossa haittojen vähentämisen toimintamalli elää rinnan kielto- ja sääntelypolitiikan kanssa. Haittojen vähentäminen ei ole ollut uhka huumeiden täyskieltopolitiikalle, vaan on asettunut osaksi sitä.

Vertaisten ja ammattilaisten osaamista ja kokemuksia yhdistämällä on viime vuosina syntynyt useita uusia toimintatapoja ja vertaistoimintaa käytetään entistä laajemmin ammatillisen työn rinnalla. Palvelujärjestelmässä on alettu ottaa enemmän huomioon vertaistoimijoiden ja kokemusasiantuntijoiden ääni palveluiden suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa, jotta asiakkaiden tarpeet tulisivat paremmin huomioiduksi. Vertaisten ja ammattilaisten osaamista ja kokemuksia yhdistämällä on viime vuosina syntynyt useita uusia toimintatapoja ja vertaistoimintaa käytetään entistä laajemmin ammatillisen työn rinnalla.

Suomessa toimii myös huumeiden käyttäjien yhdistys Lumme ry, joka keskittyy huumeista riippuvaisten tuki- ja neuvontatyöhön ja pyrkii vähentämään huumeiden käyttäjiin liittyvää kielteistä leimaa ja edistämään huumeiden käyttäjien tasa-arvoista kohtelua. Lempeen vapaaehtoiset myös siivoavat ympäristöä käyttövälineistä.

Terveys- ja sosiaalineuvontapiste Vinkissä huumeiden käyttäjiä on koulutettu vertaisvalistajiksi tai vertaisavustajiksi, jotka kertoivat oppimaansa muille huumeiden käyttäjille ja keräävät tietoa huumeiden käyttäjien näkemyksistä, toimintatavoista ja verkostoista. Vinkissä on myös juuri aloittanut Vinkin etsivä katuklinikka, jonka tavoitteena tavoittaa syrjäytyneimmät ja piilossa olevat asiakasryhmät, tuottaa palvelut heidän luokseen matalalla kynnyksellä ja ohjata heitä olemassa olevien palvelujen piiriin. Katuklinikalla työskentelee lääkäri, hoitaja ja vertaistyöntekijä.

Vertaistoiminta on osoittanut tehokkaaksi riskien vähentämisessä sekä muutosprosessissa motivaation herättelyssä, ongelman hallinnassa sekä muutoksen vakiinnuttamisessa. Vertaistoiminta on hyvä keino huumeiden käyttäjien osallistamiseen ja aktivoimiseen.

Joissain asioissa edetään hyvin, mutta toisissa asioissa ei. Esimerkiksi Suomessa ei ole vieläkään mahdollista mennä hoitoon vankilan sijasta, vaikka yrityksiä sopimushoitomallin kehittämiseksi on ollut.

Tämän ja ensi vuoden suurin kysymys tulee varmasti olemaan raskaana olevien päihdeongelmaisten naisten tahdonvastainen hoito, johon liittyvää lakiuudistusta valmistellaan STM:ssä osana sosiaali- ja terveydenhuollon pakotteita miettivän työryhmän työtä.

Elina Kotovirta
erikoissuunnittelija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos