Mitä juuri nyt on hyvä tietää päihteistä

Tämä kirjoitus perustuu 20.9.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriössä järjestetyn Pullo, pilvi ja politiikka - ehkäisevä päihdetyö nuorisoalalla -seminaarin puheenvuoroon. Aiheeksi määrittyi otsikon kaltaiseksi, koska erityisesti huumerintamalla kulunut vuosi on tuonut paljon uutta tutkimustietoa. Uusi tieto on sekä vaikuttanut kannabiksen yhteiskunnalliseen paikka että nostanut lääkkeiden väärinkäytön erääksi vakavaksi huolenaiheeksi. Varsinaisessa seminaarissa puheenvuorossa oli mukana myös kolmas teema. Se liittyi alkoholin paikkaan suomalaisessa kulttuurissa ja erilaisten ehkäisytoimien logiikkaan – alkoholin mielikuvamainonnan vuoksi hyvinkin ajankohtainen teema. Se jää kuitenkin pois tästä kirjoituksessa, sillä teemasta ilmestyy pian Nuorisotutkimusverkoston julkaisusarjassa kirja ”Se toimii sittenkin – kuinka päihdevalistuksesta saa selvää” (Soikkeli, Salasuo, Puuronen & Piispa 2011). Luupin alle jäävät siis kannabis ja sekakäyttö.

Kannabiksen paikka liikkeessä

Tuoreen väestökyselyn mukaan kannabiksen kokeilu ja käyttö ovat lisääntyneet viimeisen neljän vuoden aikana. Muutos koskee niin elinikäisprevalenssia (kokeillut joskus elämässään) kuin käyttöä viimeisen 12 kuukauden ja 30 päivän aikana. Pidemmän aikavälin kehitystä kuvaa se, että vuodesta 1992 on joskus kannabista kokeilleiden osuus kivunnut miehillä 7 prosentista 21 prosenttiin ja naisilla 4 prosentista 14 prosenttiin vuonna 2010. Erityisesti 25–34-vuotiaden miesten ikäryhmässä pilvi palaa, sillä heistä 44 prosenttia on joskus elämässään kokeillut kannabista.

Edellinen kokeilun ja käytön huippu osui vuosituhannen taitteeseen, jolloin 1990-luvun alussa käynnistynyt kasvutrendi saavutti hetkellisen huippunsa, tasaantuen aina vuoteen 2006 saakka. Siinä yhteydessä käytiin laajaa yhteiskunnallista keskustelua kannabiksen paikasta suomalaisessa yhteiskunnassa – monilta oltiin paniikista. Tuolloinen keskustelu kaikessa kulmikkuudessaan myös puhdisti huumekeskustelun ilmaa ja avasi areenan tieto- ja tutkimusperäisille näkökulmille. Aiemmin kannabiskeskustelua oli julkisuudessa käyty lähinnä Nils Christien ja Kettil Bruunin vuonna 1986 nimeämän ”hyvän vihollisen” hengessä: yksiulotteisesti, pelotellen ja virheellisen tiedon pohjalta.

2000-luvulla kannabis on tuoreimman kyselyn valossa vakiinnuttanut paikkansa nuorten aikuisten keskuudessa. Voidaan hyvin puhua kulttuurisen paikan muuttumisesta. Entinen kapinan väline on yleistyessään arkipäiväistynyt, ystäväpiiristä löytyy aiempaa useammin kokeilijoita tai käyttäjiä, media käsittelee teemaa osana jokapäiväistä uutisointia ja näin poikkeavuudesta on tullut monin tavoin normaalimpaa – tätä ei pidä sekoittaa sanaa ”normaalia”. Kehitys on seurannut yleisöeurooppalaista trendiä, vaikka lähes 10 vuotta perässä. Lisäksi Suomi sijoittuu edelleenkin matalimman käyttöasteen maihin. Ja tärkeä huomio: aloitusikä ei ole laskenut.

Tuoreen muutoksen taustalla siintää kokeilun ja käytön lisääntymisen rinnalla myös horisontaalinen liike. Kuten alkuvuodesta ilmestynyt artikkeli Kukkaa pukkaa antoi odottaa, on Suomessa siirrytty pimeiltä markkinoilta hankitun hasiksen sijaan polttelemaan kotona kasvatettua marihuanaa. Tämä muutos heijastuu oletettavasti myös kokeilun ja käytön kasvussa. Pekka Hakkarainen ym. (em.) kirjoittavat, että karkeasti arvioiden 40 000 – 60 000 suomalaista on joskus elämässään kasvattanut kannabista.

Reaktiot tuoreisiin tutkimustuloksiin ovat toistaiseksi olleet maltillisia ja paniikin sekaisilta ylireagoinneilta on vältytty. Mutta toki niitäkin ennen pitkään kuullaan ja nähdään. Olennaisempaa on kuitenkin keskittyä pohtimaan kannabiksen nykypaikkaa kiihkottomasti. Se herättää paljon kysymyksiä niin lainsäädännön kuin yksilönvapauden, ja toisaalta leimautumisen näkökulmista. Vastaako edelleen huumepelon sävyttämä yleinen ilmapiiri lähes 750 000 suomalaisen kannabiskokeilijan todellisuutta? Entä onko sellainen lainsäädäntö perusteltu ja mielekäs, jota tuollainen ihmisjoukko ei kunnioita? Johtaako kasvanut käyttäjämäärä uudenlaisiin terveysongelmiin? Siinä muutama päällimmäinen, joita ainakin on syytä pohtia.

Sekakäytön kuolettava trendi

Tutkiessamme Erkki Vuoren, Mikko Piispan ja Pekka Hakkaraisen kanssa suomalaista huumekuolemaa teimme havainnon: suurin osa yliannoskuolemista Suomessa johtuu opioidipohjaisten lääkkeiden, bentsodiatsepiinien ja alkoholin yhteiskäytöstä. Sama yleisymmärrettävästi: Suomessa ei kuolla niinkään ”huumeiden” yliannostuksiin, vaan lääkkeiden väärinkäytön ja alkoholin päällekkäisvaikutuksesta. Tuukka Tammi, Tuuli Pitkänen ja Jussi Perälä katsoivat artikkelissaan näkyykö tämä laajemmin ongelmakäyttäjien ainerepertuaarissa. Vastaus oli huolta herättävä, sillä kuolemista tehty havainto palautui hyvin yleisenä ongelmakäyttäjien arkeen – varsinkin opioidilääkkeet ja ”pamit” ovat monille arkipäivää. Kun tarkastellaan koko huumekenttää, on tässä ehdottomasti akuutein huolen aihe.

Viranomaispuolella ongelmaan on tartuttu ripeästi ja sekä Valvira että HUS ovat tiukentaneet ohjeistusta bentsodiatsepiinien määräämiseen liittyen. Tehoaako tämä, vai siirtyvätkö ”pamit” entistä selvemmin pimeille markkinoille, jää nähtäväksi. Myös tiedottamiseen on terveysneuvontapisteissä panostettu.

Loppulause

Näitä kahta ilmiötä yhdistävä tekijä on syrjäytyminen. Osa lisääntyneestä kannabiksen käytöstä selittyy marginaalissa elävien nuorten kasvavasta määrästä. Kannabis yksi on osa laajempaa ongelmavyyhteä: pilvi on saada sisältöä ankeaan arkeen. Saman problematiikan lähettyvillä elävät myös ongelmakäyttäjät. Mielenterveysongelmat, työttömyys, henkinen marginalisaatio ja näköalattomuus johtavat jotkut etsimään elämän sisältöä kovempien aineiden parista – lääkkeiden, joissa piilee monien arvaamatta kuolettavia riskejä. Se on vakava ongelma.

Mikko Salasuo
Tutkija, Nuorisotutkimusverkosto