Mitä jäi onkeen?

Allianssi-risteily toteutettiin 12.–13.3.2008 teemalla Erilaiset yhdessä. Teema osui siinä mielessä aivan nappiin, että mukana oli (kuten aikaisemmillakin Allianssi-risteilyillä) sekä tutkijoita että nuorisotyöntekijöitä ja muita nuorisoalan ammattilaisia. Kun itse seuraan tutkimusta ja olen tällä hetkellä tekemisissä lähinnä yliopistossa opiskelevien nuorten kanssa, koin erityisen kiinnostavaksi kosketuksen elävään nuorisotyöhön ja sen moninaisuuteen. Oli hauska tavata eri puolelta Suomea tulleita nuorisotyötekijöitä, ja erityisen antoisaa ja ajatuksia herättävää oli tutustua ajankohtaisiin nuorisotyön materiaaleihin, erilaisin kampanjoihin ja tempauksiin. Tarkastelen lyhyesti muutamia, jotka syystä tai toisesta kiinnostivat juuri minua.

Ensiksikin huomiotani kiinnitti Kännikapina-kampanja, jossa pyritään purkamaan alkoholiin ja humalaan liittyvää ihannointia. Kampanja viehättää minua, koska joudun itse selittelemään: ”ei, en ole absolutisti enkä entinen alkoholisti, en vain juuri nyt välitä ottaa, ihan totta, kiitos vain”. Alkoholi tuntuu liittyvän positiivisesti kovin moneen asiaan aikuisten elämässä, joten helposti syntyy harha, ettei mitään todella kivaa voi olla ilman viinaa. Nuorten kohdalla tämä tulee esille vielä selvemmin, koska alkoholiin liittyy ”kielletyn hedelmän” vivahde, alaikäisillä ihan konkreettisestikin. En päässyt täysin selville siitä, millä eri tavoilla kännikapinan ajatusta nuorille markkinoidaan. Yhtenä osana oli aikuisten oma esimerkki, mikä on ilman muuta parempi tapa kuin saarnaaminen. Esimerkkiaikuiset voivat kuitenkin tuntua nuorista (ja toisista aikuisistakin) kovin tylsiltä, suorastaan varoittavilta esimerkeiltä elämän tuhlaamisesta. Estottomasti bailaava tyyppi, joka ei aamuisin muista, mitä taas tuli edellisenä iltana tehtyä, tuntuu paremminkin elävän täyttä elämää. Ajattelutavan muutokset tapahtuvat aina hitaasti ja etenevät pienin askelin.

Elävä kirjasto on saanut alkunsa Tanskassa 1990-luvun alkupuolella ja levinnyt ainakin ympäri Eurooppaa. Suomessa toiminnan aloittaminen on liittynyt viime vuonna päättyneeseen Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia -kampanjaan. Ideana on, että kirjastosta, joko tavallisesta tai tilaisuutta varten muodostetusta, voi lainata elävän ihmisen. Lainattavat ihmiset edustavat erilaisia vähemmistöjä, alakulttuureita ja kiinnostavia ammatteja, joten lainaaja pääsee noin puolen tunnin laina-aikana keskustelemaan kysymyksistä, jotka häntä askarruttavat. ”Kirjat” ovat varautuneet siihen, että heiltä kysytään kerran toisensa jälkeen samat kysymykset (”millaista on olla tuollainen?”). Törmäsin elävään kirjastoon ensimmäisen kerran kotipaikkani pääkirjastossa ja hämmästyin hienoa ideaa; tuolloin en vielä tiennyt, että kysymyksessä on laajemmin käytössä oleva konsepti. Todellisen ihmisen tapaaminen stereotypian takaa on aina omiaan hälventämään vääriä käsityksiä ja ennakkoluuloja.

Minua jo aikaisemmin kiinnostanut seikkailukasvatus oli myös esillä. Samantapaista toimintaa on nuorisotyössä tehty pitkään, mutta seikkailukasvatuksen nimike on tullut käyttöön vasta 1990-luvulla. Seikkailukasvatus on keino, jolla pyritään kehittämään laajasti yksilön elämänhallintataitoja. Keskeistä on kokemukseen perustuva oppiminen. Suunnitelmalliseen seikkailuun kuuluu yleensä luonnossa liikkumista, erätaitojen oppimista ja yhdessä toimimista. Seikkailun keskeinen päämäärä ei ole luonnossa selviytymisen oppiminen, vaan sen on tarkoitus muodostaa kokonaisvaltainen kokemus, joka tukee nuoren kasvua yksilönä ja yhteisön jäsenenä.

Olihan risteilyllä toki paljon muutakin annettavaa. Sanomattakin on selvää, että toisten nuorisotutkijoiden tapaaminen on aina tärkeää ja antoisaa, kun en itse työskentele nuorisotutkijoiden keskellä. Nykyään niin tärkeään verkostoitumiseen kuuluu aika ajoin tehtävä entisten solmujen tiukentaminen ja uusien lankojen solmiminen.

Merja Leppälahti
Nuorisotutkimus-lehden toimituskunnan jäsen 
Turun yliopisto