Miesten kokema seksuaalinen väkivalta ja tukipalvelut

Väkivaltaan ja erityisesti seksuaaliseen väkivaltaan liittyvä keskustelu on pääosin naiskeskeistä. Miehet nostetaan usein näissä keskusteluissa esiin tekijöinä, ei väkivallan kohteina eli uhreina. Mielestäni olisi erittäin tarpeellista muokata aiheeseen liittyvää keskustelua sukupuolisensitiivisempään suuntaan, jotta myös seksuaalista väkivaltaa kokeneiden miesten kokemukset nostettaisiin avoimesti ja arvottamatta näkyviin. Tätä kirjoitusta varten pyysin Tiina Rantasta jakamaan hänen kokemuksiaan liittyen erityisesti miehille suunnattujen tukipalveluiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tiina Rantanen toimii Rikosuhripäivystyksen, Lounais-Suomen aluetoimiston aluejohtajana. Hänelle on vuosien saatossa kertynyt kokemusta työskentelystä rikoksen kohteeksi joutuneiden miesten parissa. Hän on ollut jäsenenä Turun seksuaaliväkivallan ehkäisytyöryhmässä, joka on toiminut Turussa jo viisi vuotta. Rantanen kertoo työryhmän saaneen alkunsa yhteistyössä hänen ja Turun kriisikeskuksen Minna Nousiaisen kokemuksista seksuaalista väkivaltaa kokeneille naisille tarkoitetun ryhmän ohjauksesta. Rantanen ja Nousiainen järjestivät muutama vuosi sitten aiheesta moniammatillisen koulutuksen, johon osallistui yli 200 ihmistä. Koulutuksesta syntyi heille ajatus organisoida Turun seksuaaliväkivallan ehkäisytyöryhmä. Rantanen kertoo työryhmän järjestäneen seksuaalisesta väkivallasta neljä koulutuspäivää, ohjanneen erilaisia ryhmiä, sekä välittäneen tietoa naisten kokemasta seksuaalisesta väkivallasta, ja sitä kokeneiden kohtaamisesta Turussa. Kyseinen työryhmä on myös ollut mukana terveyden huollon Hoitoreitit-hankkeessa. Kyseisessä hankkeessa on suunniteltu erityisesti raiskauksen kokeneen hoitopolkua terveydenhuollossa.

Rantanen kertoo, että Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikka teki vuonna 2006 kyselyn noin 50 prosentille Suomen 8-luokkalaisista pojista ja tytöistä (yhteensä 33 819 henkilöä). Kyselyyn vastanneista pojista 10,3 prosenttia ja 11,5 prosenttia tytöistä kertoi kokeneensa seksuaalista kaltoin kohtelua eli intiimialueiden koskettelua vastoin tahtoa tai seksiin pakottamista. 10,3 prosenttia 14-vuotiaista pojista on Rantasen mukaan valtava määrä. Rantanen kysyykin, miten nämä pojat ja tytöt näkyvät eri auttamisjärjestelmissä. Hänen mukaansa sen vuoksi, että seksuaalinen väkivalta on mitä suurimmassa määrin piilorikollisuutta, ovat edellä mainitut luvut mahdollisesti aivan liian pieniä.

Seksuaalisen väkivallan kokeneen kohtaaminen voidaan kokea usein haasteellisena. Jos tyttöjen ja naisen kohtaaminen on haasteellista, niin miten on asia poikien ja miesten kohdalla. Rantanen kertoo muutaman viime vuoden aikana pohtineensa seksuaalista väkivaltaa kokeneiden miesten vähyyttä asiakkaina. Seksuaalista väkivaltaa kokeneille miehille on järjestetty Rikosuhripäivystyksen Turun aluetoimiston toimesta vuosina 2009 ja 2010 erityinen vertaistukiryhmä. Osanottajamäärät näihin ryhmätapaamisiin ovat tähän asti olleet erittäin vähäistä. Vain muutamat seksuaalista väkivaltaa kokeneet miehet ovat ottaneet yhteyttä ja tämä on puolestaan vaikeuttanut ryhmien käynnistymistä. Syyksi tähän Rantanen arvioi sen, että miesten kokema seksuaalinen väkivalta on erityisen piilossa oleva ilmiö. Näille miehillä ovat häpeän tunteet vahvasti sisäistyneet, ja omilla kasvoilla kokemuksiin liittyvä esiintulo on erityisen vaikeaa. Seksuaalista väkivaltaa kokeneet miehet eivät välttämättä kykene puhumaan kokemuksistaan kenellekään, eivät edes omille puolisoilleen. Tämä estää heitä saamasta kokemuksiin liittyvää vertaistukea, ja tämä puolestaan lisää erillisyyden ja yksinäisyyden tunnetta.

Rantanen kysyykin, että muistetaanko pojilta ja miehiltä usein edes kysyä mahdollisesta seksuaalisesta väkivallasta, tai mahdollistetaanko keskusteluihin luottamuksellista ja luvan antavaa tilaa seksuaaliseen väkivaltaan liittyvien kokemusten esiintuomiselle. Harvoilla väkivaltaa kokeneilla henkilöillä on rohkeutta ottaa asia oma-aloitteisesti puheeksi, mutta suoraan kysymykseen voi hyvin todennäköisesti saada suoran vastauksen. Vasta siinä vaiheessa, kun seksuaalisen väkivalta otetaan puheeksi, voi työskentelyn asian tiimoilta aloittaa. Rantanen painottaakin, että on tärkeää työtekijän omata riittävästi uskallusta ottaa asia puheeksi. Myytti, että miehet eivät puhu, ei pidä Rantasen mukaan paikkaansa. Jokaisella on tarve puhua, ja on oleellista tiedostaa, ettei ole yhtä oikeaa tapaa käsitellä asioita. Tapahtumien nimeämisellä, sekä sanojen antamisella kokemukselle, on myös seksuaalista väkivaltaa kokeneille miehille suuri merkitys toipumisen kannalta. Näillä miehillä on lupa olla pettynyt, vihainen, surullinen, sekä lupa käsitellä näitä tunteita. Rantasen mukaan kaikkein tärkeintä on toivo. On lupa myös iloita, suunnitella tulevaisuutta, olla onnellinen ja toipua. Seksuaalisen väkivallan ei tule antaa määrittää miestä ja mieheyttä tiettyyn muottiin.

Lisätietoa asiasta

Tiina Rantanen
p. 050 551 5055
tiina.rantanen@riku.fi
Aluejohtaja, Rikosuhripäivystys, Lounais-Suomen aluetoimisto
www.riku.fi

 

Antti Ervasti on päätyössään järjestömaailmassa. Hän on koulutukseltaan sosionomi (AMK), auktorisoitu seksuaalineuvoja sekä pari- ja seksuaaliterapeutti. Sivutyönään hän tekee seksuaalineuvontaa, seksuaaliterapiaa, koulutuksia ja luentoja. Antti on tehnyt töitä laaja-alaisesti erityisesti seksuaaliterveyteen liittyvien teemojen parissa sekä Suomessa että ulkomailla. Viimeisin kuuden kuukauden ulkomaan ”komennus” oli Väestöliiton lisääntymis- ja seksuaaliterveysprojektissa Intiassa Madhya Pradeshin osavaltiossa. Työn lisäksi voimaa ja energiaa Antin elämään tuovat aviopuoliso, koira sekä puutalossa asuminen.