Kuinka paljon virtuaalinen ympäristö vaikuttaa nuoren käyttäytymiseen?

Omassa työssäni olen usean vuoden ajan tehnyt töitä eri-ikäisten miesten parissa, sekä kasvokkain tapahtuvissa henkilökohtaisissa tapaamisissa, että virtuaalisessa Internet-ympäristössä. Olen selkeästi havainnut, että Internetissä tehtävä työ tuottaa varsinkin miesten kohdalla enemmän tuloksia, erityisesti silloin kuin keskusteluissa ovat teemoina miesten intiimeiksi koetut ongelmat, kuten seksuaalisuuteen, sukupuoli-identiteettiin tai ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset. Olen kokenut, että Internetissä käytävä kommunikointi madaltaa entisestään miesten kynnystä ottaa puheeksi heidän elämäänsä liittyvää ajankohtaista pohdintaa. Matala kynnys mahdollistaa myös palveluita tarjoaville tahoille (joihin itsekin siis kuulun) tehokkaan mahdollisuuden varhaisempaan puuttumiseen.

Monen nuoren miehen kohdalla virtuaalinen ympäristö voi olla ainoa ympäristö, jossa he kokevat kykenevänsä elämään oman näköisenä, hyväksyttynä yksilönä. Perhe- ja kouluympäristö, jossa he elävät päivittäistä elämäänsä, ei välttämättä tarjoa heille riittävästi puitteita joissa on mahdollista tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Virtuaalinen ympäristö mahdollistaa sen, että nämä nuoret miehet voivat muodostaa reaalimaailman identiteetin rinnalle täysin erilaisen identiteetin - virtuaalisen identiteetin. Rajoitukset, velvollisuudet ja oikeudet jotka ovat voimassa reaalimaailmassa, eli arkielämässä, eivät välttämättä pädekään virtuaalisessa ympäristössä. Tämä voi luoda vääränlaista, haitallista välinpitämättömyyttä. Tämä välinpitämättömyys liittyy usein näiden henkilöiden omiin rajoihin, sekä heitä ympäröivien henkilöiden rajoihin. Mitä laajemmaksi rajattomuus kasvaa, sitä haastavampaa on heidän rajojen palauttaminen ilman, että se tuottaisi heille lisääntyvässä määrin kipuilua ja konfliktialttiutta.    
  
Yleinen väite on, että nettipornon katsominen, väkivaltaisten pelien pelaaminen tai seksuaalisävytteisten keskustelujen käyminen eivät vaikuttaisi merkittävästi nuorten miesten käyttäytymiseen. Verrattuna edelliseen ajattelutapaan, työni myötä olen yhä enenevässä määrin muuttanut suhtautumistani päinvastaiseksi. Vaikka virtuaalisessa ympäristössä vapaa-aikaansa viettävät nuoret miehet eivät kokonaisuudessaan siirrä kyseisessä ympäristössä koettua ja opittua ”oikeaan” elämään, ei tämä tarkoita, ettei jäämiä omaksutuista vaikutteista jäisi. Erityisesti silloin, kun pohditaan nuorten miesten seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvää riskin ottoa, on syytä omata riittävästi tietämystä ja tuntemusta siitä, millainen näiden nuorten reaalimaailman rinnalla kulkeva virtuaalinen maailma on. On tärkeää kyetä tunnistamaan näiden kahden erilaisen ympäristön väliset eroavaisuudet, yhtäläisyydet, sekä millaiset käyttäytymismallit näissä ympäristöissä pätevät.

Nuorten miesten kanssa käymissäni keskusteluissa tulee usein esille se, että tietty käyttäytyminen on heillä tullut pintaan vasta virtuaalimaailmassa. He kertovat, että virtuaalisessa ympäristössä omien seksuaalisten rajojen etsiminen on tuntunut heistä helpommalta. Kun kasvokkain tapahtuvaa kommunikaatiota ei ole, eikä toisia henkilöitä fyysisesti näe tai tunne, voi heistä tämän vuoksi tuntua helpommalta käyttäytyä vain omaa mielihyväänsä ajatellen. Tämänkaltaisesta itsekkäästä nautintohakuisuudesta on usein muodostunut näille nuorille miehille käyttäytymismalli, jossa muiden ihmisten tunteita, toiveita tai tarpeita ei katsota tarpeelliseksi ottaa huomioon. Näkemättä toista henkilöä ei tule ajatelleeksi, että kyseessä on todellinen tunteva ja kokeva ihminen. Asiat joita ei olisi mahdollista tehdä reaalimaailmassa, muuttuvat virtuaalimaailmassa entistä houkuttelevimmiksi ja täysin mahdollisiksi. Nämä nuoret miehet eivät useinkaan olisi halukkaita toteuttamaan tämänkaltaista äärikäyttäytymistä reaalimaailmassa, jossa fyysinen kanssakäyminen usein sisällytetään ihmissuhteisiin. Tämänkaltainen rajojen hämärtyminen usein aiheuttaa näiden nuorten miesten elämään monenlaisia fyysiseen sekä henkiseen terveyteen liittyviä ongelmia. Erimuotoisen väkivallan ja kaltoin kohtelun kokeminen, sekä seksiteitse tarttuviin tauteihin sairastuminen ovat vain muutamia esimerkkejä näistä negatiivisista seurauksista.

Miettiessäni mahdollisia keinoja vaikuttaa, mieleeni tulivat palvelut, jotka toimivat mahdollisimman matalalla kynnyksellä.  Matalan kynnyksen palveluja voivat olla esimerkiksi nuorten tapaamispaikat, joiden käyttämiseen ei edellytetä ajanvarausta, ja palveluita voi halutessaan käyttää myös anonyymisti. Erityisen tehokas työmuoto nuorten tavoittamiseksi on etsivä työ, eli palveluiden vieminen siihen ympäristöön, jonka kohderyhmä kokee omakseen.  Ammatillista etsivää työtä nuorten parissa tekevät Suomessa muutamat tahot. Moniammatillista yhteistyötä etsivää työtä tekevien tahojen välillä tulisi kehittää, jotta palveluiden käyttäjät, eli tässä tapauksessa nuoret, hyötyisivät näistä palveluista mahdollisimman tehokkaasti. Mielestäni on hyödytöntä keskittyä pelkästään yhteen kohderyhmään, ilman että on olemassa aitoa vuoropuhelua muiden palvelun tarjoajien välillä. Kaikilla nuorten parissa työtä tekevillä tahoilla on asiakkaita koskettaviin teemoihin liittyvää yhteistä rajapintaa.

 

Antti Ervasti on päätyössään järjestömaailmassa. Hän on koulutukseltaan sosionomi (AMK), auktorisoitu seksuaalineuvoja sekä pari- ja seksuaaliterapeutti. Sivutyönään hän tekee seksuaalineuvontaa, seksuaaliterapiaa, koulutuksia ja luentoja. Antti on tehnyt töitä laaja-alaisesti erityisesti seksuaaliterveyteen liittyvien teemojen parissa sekä Suomessa että ulkomailla. Viimeisin kuuden kuukauden ulkomaan ”komennus” oli Väestöliiton lisääntymis- ja seksuaaliterveysprojektissa Intiassa Madhya Pradeshin osavaltiossa. Työn lisäksi voimaa ja energiaa Antin elämään tuovat aviopuoliso, koira sekä puutalossa asuminen.