Kohti demokratiaa ja radikaalia tasa-arvoa

Minulla on tapana järjestää joka vuosi luokassani presidentinvaalit. Se on opettajalle yksi vuoden hauskimpia ja mielenkiintoisimpia tapahtumia. Alkuopetuksessa Suomea käsittelevä jakso osuu monesti loppusyksyyn, ja oman luokan presidentinvaalit ovat jakson loppuhuipennus itsenäisyyspäivän tienoilla. Ennen vaaleja mietimme yhdessä, mitkä ovat oman luokan presidentin tehtäviä. Tehtäviksi muotoutuivat tällä kertaa hyvän ilmapiirin, työrauhan ja viihtyvyyden edistäminen. Presidentti voi myös toimia yhdyshenkilönä koulun aikuisten ja lasten välillä esimerkiksi tuomalla julki hyviä ideoita tai puuttumalla epäkohtiin, erityisesti kiusaamiseen.

John Deweyn mukaan lapsella on neljä perusviettymystä, joita ovat sosiaalinen viettymys, joka ilmenee keskustelussa ja viestinnässä, viettymys tutkimiseen ja keksimiseen, viettymys tekemiseen ja rakentamiseen sekä viettymys taiteelliseen ilmaisuun (Dewey 1943, 43–47). Nämä viettymykset tulivat hyvin esiin myös vaalitentissä.

Kuten uumoilinkin, ehdokkaiksi asettui enemmän oppilaita kuin jäi jäljelle tavallisia ”kansalaisia”; kaksitoista oppilasta yhdeksästätoista halusi ryhtyä ehdolle. Vaalitentti oli yllättävänkin asiallinen, ja sain oppilailtani paljon hyviä ideoita työhöni. Työrauha ja ahkeruus nousivat niiksi vaaliteemoiksi, joissa olisi parantamisen varaa. Siihen, miten asia hoituisi parhaiten, tuli eräältä ehdokkaalta kypsä mielipide: hänen mielestään asiaa pitäisi lähteä hoitamaan ensin omalta kohdalta kuntoon. Luokan viihtyvyyden lisäämiseksi ehdokkaat toivoivat erilaisia ajankohtaisia koristeluja. En siis ole turhaan yrittänyt luoda joulutunnelmaa, näköjään sitä myös arvostetaan. Tylsiksi ehdokkaat kokivat työkirjojen täyttämisen, ja mieleisenä työtapana he pitivät ryhmätöitä. Liikuntaa ja käsitöitä toivottiin lisää. Tähän asiaan liittyen syntyi myös ehdotus siitä, että seuraava leikkipäivä olisikin liikunnallisten leikkien päivä, jolloin voisi tuoda kouluun oman liikuntavälineen esiteltäväksi.

Hyvin edenneen vaalipaneelin jälkeen äänestettiin. Äänestys suoritettiin suljettuna lippuäänestyksenä, ja kuten arvata voi, ehdokkaiden suuren määrän vuoksi moni ei saanut kuin yhden äänen eli ilmeisesti omansa. Vaalit menivät toiselle kierrokselle, ja välitunnilla tehtiin äänekästä vaalityötä. Toiselle kierrokselle pääsi samalla äänimäärällä kolme ehdokasta – kaksi tyttöä ja yksi poika. Tulos oli ehkä ennakoitavissa; arvelen, että poikien äänet keskittyivät ainoalle pojalle, ja tyttöjen äänet jakautuivat kahden tytön kesken. Luokassamme on nyt siis poikapresidentti ja kaksi tyttöministeriä.

Vaalipaneeli sai ajattelemaan sitä, että oppilaiden kanssa pitäisi – ei kun pitää – keskustella säännöllisesti koulun kehittämiseen liittyvistä asioista ja myös toteuttaa käytännössä keskusteluissa esiin nousseita ideoita. Tämä ehkä voisi estää sen, ettei heistä kehittyisi sellaisia aikuisia, jotka mukisematta ja kyseenalaistamatta hyväksyvät ylhäältä alaspäin annettuja määräyksiä. Tai jotka vaikenevat omaan työhönsä tai ympäristöönsä liittyvistä epäkohdista, eivätkä uskalla ilmaista mielipiteitään ja tunteitaan siinä pelossa, ettei heistä sen jälkeen enää pidettäisi. Tai jotka tekevät kaiken kiltisti itseään säästämättä vain miellyttääkseen muita, tai säilyttääkseen saavuttamansa aseman. Uskon, että meillä aikuisillakin on nuo samat Deweyn mainitsemat perusviettymykset, vaikka ympäristö onkin kovasti yrittänyt niitä kitkeä pois. Se on ilmeisesti myös yrityksessään liiankin hyvin onnistunut, sillä niin nöyrästi vastaanotamme tämän kaiken kurjuuden, jota jonkin käsittämättömän ylemmän tahon puolesta jaetaan. Harva todella yltää Kantin määritelmän mukaiseen kypsyyteen, johon sisältyy itsemääräämisoikeus ja julkinen järjen käyttö. Ehkä aito kansanvalta toteutuisi vasta sitten, kun todella ottaisimme lähtökohdaksi ajatuksen siitä, että me ihmiset olemme tasa-arvoisia ja omana itsenämme arvokkaita.

 

Päivi Kujamäki on luokanopettaja Kerimäeltä ja jatko-opiskelija Joensuun yliopistossa (soveltava kasvatustiede). Hän osallistui viime kesänä Kriittisen pedagogiikan kesäkouluun, jota kautta aukeni yhteys myös verkkokanava Kommenttiin ja sitten myöhemmin mahdollisuus alkaa kirjoittaa vierasblogia. Tällä hetkellä hän toimii ekaluokkalaisten opettajana Kerimäen Kirkonkylän koulussa vuorotteluvapaan jälkeen ja on käynnistänyt toimintatutkimuksen yhdessä muutaman aktiivisen luokanopettajan kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää eheyttävää opetusta kansalaiskasvatusta sisältävien aihekokonaisuuksien avulla. Ikkuna nuorten maailmaan avautuu kahden aikuistuvan tyttären kautta. Toinen tytöistä on abi, ja toinen on aloittanut opiskelut Kuopion yliopistossa. Perheessä on myös tokaluokkalainen tytär, joten jonkinlainen naisnäkökulma saattaa jutuista paistaa läpi, tai sitten ainakin tyttö/tätienergia. Päivi Kujamäen blogi löytyy osoitteesta: http://kravunkasvupiiri.wordpress.com/