Kiusaamisen ehkäiseminen osaksi kouluissa tehtävää nuorisotyötä

Kiusaaminen on luonteeltaan piiloinen ja monimuotoinen ilmiö, josta usein tunnistetaan vain jäävuoren huippu – ja sekin monesti liian myöhään. Kiusatuksi tuleminen voi traumatisoida pysyvästi. Yksi kiusaamisen muoto ei ole toista lievempi, vaan kaikenlainen kiusaaminen jättää jälkensä. Kiusaamisilmiön tunnistaminen, siihen puuttuminen, kiusatuksi tulleiden jälkihoito sekä kiusaamisen ennaltaehkäiseminen ovat kaikkien aikuisten ja kasvattajien velvollisuuksia. YK:n Lapsen oikeuksien sopimus määrittelee syrjimättömyyden yhdeksi lasten subjektiivisista oikeuksista. Lisäksi sopimuksessa todetaan yksiselitteisesti, että ”lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä”.

Kiusaamisen ehkäisemisen tulee olla osa nuorisotyön tehtäväkenttää, olipa toimintaympäristö mikä tahansa. Kun ajatellaan koulun ja nuorisotyön yhteistyötä tai varsinaista koulussa tehtävää nuorisotyötä, niin osa myös nuorisotyöntekijän kasvatuksellista työnkuvaa on edistää fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallisen yhteisön rakentamista ja yksilöllistä hyvinvointia.  Kouluilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Niiden tulee toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista. Näin ollen jokaisen koulussa työskentelevän aikuisen tulee sitoutua kiusaamisen ehkäisemiseen.

Kunnissa on erilaisia tapoja toteuttaa nuorisotyötä koulussa. Mikkelin ammattikorkeakoulun Suomen rehtoreille tekemän kyselyn mukaan kouluista 53 % kouluista tehdään nuorisotyötä yhteistyönä kunnan, seurakunnan tai kolmannen sektorin kanssa, muttei kouluissa ole omaa palkattua nuorisotyöntekijää.  19 %:ssa Suomen kouluista toimii yhteinen nuorisotyöntekijä yhdessä kunnan toisen hallinnonalan kanssa. Nuorisotyöntekijän tehtävät koulussa kiinnittyvät ensisijaisesti nuorisotiedotustoimintaan ja tiedotukseen nuorisotyön palveluista, ryhmäytyksiin ja monialaiseen oppilashuollolliseen yhteistyöhön, vaikka työnkuvien kirjo onkin laaja ja vaihtelee suuresti kunnasta riippuen. (Penttinen, 2011.)  
Kanuuna-kuntien (kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkosto) nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn mukaan koulun ja nuorisotyön yhteistyö on enimmäkseen (80 % kouluista) vailla kirjallista suunnitelmaa tai sopimusta, vaikka koulu ja nuorisotyö neuvottelevatkin yhdessä, mitä nuorisotyö tekee koulussa. Vain harvoin nuorisotyö määrittää itse tehtävänsä. Kanuuna-kunnissa yleisimpiä koulun ja nuorisotyön yhteistyön muotoja ovat ryhmäytys-, osallisuus ja vaikuttamistoiminta sekä tiedotustyö nuorisotyön palveluista. (Siurala & Aho, 2011.) Nämä tutkimukset osoittavat, ettei nuorisotyön pääasiallista tehtäväkenttää koulussa ole koulukiusaamisen ehkäisemisen. Miksei?

Koulussa tehtävän nuorisotyön tavoitteita ovat nuoren kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen, yhteisöllisyyden ja yhteisöllisen hyvinvoinnin lisääminen, yksilötasolla huolen huomaaminen ja ennaltaehkäisevän työn toteuttaminen sekä nonformaalien oppimisympäristöjen käytön mahdollistaminen ja lisääminen koulukontekstissa (Leppä, 2010). Koulukiusaamisen ehkäiseminen osana työnkuvaa vastaisi näihin tavoitteisiin.

KT Päivi Hamaruksen kehittämää kiusaamisen ehkäisemisen ja hyvinvoinnin tukemisen Vaakamallia® on pilotoitu keskisuomalaisten ala- ja yläkoulujen monialaisissa kasvattajayhteisöissä. Mallin käyttöönotto edellyttää koulun aikuisyhteisön ja asiantuntijuuden kehittämisen koulutusta, joka huomioi koulukohtaiset ja alueelliset haasteet sekä voimavaratekijät (Hamarus & Ukskoski-Ahonen, 2010). Keskeistä kouluhyvinvoinnin rakentamisessa on monialainen, tavoitteellinen ja dialoginen yhteistyö. Vaakamallin koulutuksen kokeiluun on osallistunut monialainen yhteisö. Se on tarkoittanut, että nuorisotyöntekijät, koulunkäynnin ohjaajat, koulun sosiaalityöntekijät ja koulupsykologit ovat olleet pedagogisen henkilöstön rinnalla rakentamassa yhteisöllistä hyvinvointia kouluun. Palautteiden valossa tämä on koettu rikastavana tapana toimia. On saatu luotua yhteistä kasvatuskulttuuria kouluun, mutta myös vapaa-ajan toimintaympäristöihin. Lisäksi koulun ja nuorisotyön yhteistyö on tiivistynyt. On huomattu, että yhdessä voidaan luoda hyvinvoinnin kulttuuria ja turvallisia kasvuyhteisöjä olemassa olevin resurssein ja niitä uudelleen organisoiden. Vaakamalli on väline, joka koulutusprosessissa auttaa kasvattajia luomaan arjessa toimivan kiusaamiseen puuttumisen mallin, ja ennen kaikkea ennaltaehkäisemään kiusaamista. Toimiva puuttumisen malli luo keinot tehokkaaseen toimintaan, jolloin "siedätyskiusaamista" ei pääse syntymään.

Vaakamalli kokoaa ja kuvaa Hamaruksen väitöstutkimukseen (2006) perustuen myös ne hyvinvointitekijät, jotka yhteisössä auttavat estämään kiusaamista: eettisen tietoisuuden kasvattaminen, johdon ja työntekijöiden sitoutuminen hyvinvointityöhön, oppilaiden välisiin suhteisiin vaikuttaminen, tavoitteellisuus, oppilaan tunnustettu ja arvostettu asema yhteisössä, epävirallisten normien ja kulttuuristen arvostusten tunnistaminen, luottamuksen luominen ja yhteyden kehittäminen kotien kanssa. Näiden asioiden edistäminen kuuluu myös nuorisotyön osaamisalaan ja osaaminen on tuotavissa myös epäviralliseen kouluun. Ei kuitenkaan niin, että Vaakamalli yksin toimisi koulussa toteutuvan nuorisotyön teoreettisena viitekehyksenä tai tavoiteorientaationa, vaan sen kautta yhteisö voi hahmottaa osan tehdystä työstä tai työn tavoitteista. Mallia voi käyttää myös menetelmänä jäsentää omaa ja yhteisön kasvatus- ja hyvinvointityötä.

Nuorisotyö koulukontekstissa on tässä ajassa yksi kehittämisen painopistealue niin koulun kuin nuorisotyön näkökulmista tarkasteltuna. Sillä ei ole vielä selkeää hahmoa. Toinen ajankohtainen aihe on oppilaiden viihtymättömyys koulussa, koulukiusaamisen ja väkivallan kasvu.  Nuorisotyössä on monipuolista ammatillista osaamista yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentamiseksi. Tämä ammatillinen osaaminen ja ennaltaehkäisevä orientaatio tulee valjastaa nykyistä tavoitteellisemmin ja selkeämmin osaksi koulujen yhteisöllisen, kiusaamattoman toimintakulttuurin ja entistä turvallisempien kasvuympäristöjen rakentamista.

On aika toimia.

Tanja Leppä

Kirjoittaja on Keski-Suomen opistossa opettajana vastuualueenaan työelämän kehittämistehtävät.

Lähteet

Hamarus, P. 2006. Koulukiusaaminen ilmiönä. Jyväskylän yliopisto.

Hamarus, P. 2008. Koulukiusaaminen. Huomaa, puutu, ehkäise. Helsinki: Kirjapaja.

Hamarus, P. & Ukskoski-Ahonen, T. 2010.  From the prevention of bullying towards well-being management. Presentation in NERA’s 39th Congress, Jyväskylä (Finland) 10.3.2011. [Abstract]

Leppä, T. 2010. Tavoitteellinen nuorisotyö koulussa: Monialaista tukea kasvuun, hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen. Nuorisotutkimus 3/2010, 74–84.

Penttinen, P. 2011. Nuorisotyötä koulun rajapinnassa – Koulunuorisotyötä. Esitelmä. Nuorisotyöpäivät, Mikkeli 15.4.2011

Siurala, L. & Aho, P. 19.5.2011. Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna-kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset. Helsinki: Nuorisoasiainkeskus. (Luettu 6.9.2011).

Ukskoski-Ahonen, T. & Hamarus, P. 2010. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen keskisuomalaisessa kouluhyvinvoinnin kehittämisprosessissa. Esitelmä. Kasvatustieteen päivät, Rovaniemi 25.11.2010. [Abstrakti]