Kenen hyvinvointi?

Korvaani särähti ”elämäntapatyöttömistä” puhuminen, oliko niiden määrä nyt muistaakseni kasvanut. Elämäntapatyötön on mielestäni aika negatiivinen ilmaisu. Se yleensä käsitetään laiskana yhteiskunnan elättinä. Jos tutkittaisiin, mitä nämä työttömät nuoret tekevät ns. vapaa-ajallaan, luulisin että saataisiin aika monelta vastauksia, joista voisi päätellä, että ei se työttömänä olo välttämättä ihan lepäilyä ole. Omasta tuttavapiiristäni voisin helposti laskea 50 työtöntä, ja jos heidän elämäänsä tutkailtaisiin, huomattaisiin, että ei palkkatyölle heidän elämässään edes jäisi aikaa! Bänditouhut, levyjen teko ja eri järjestöissä toimiminen käy jo sinänsä töistä.

Mielenkiintoista oli lukea nuorten vaikutusmahdollisuuksista ja luotosta hallitukseen Nuorisobarometri 2007:n tutkimuksen mukaan. Kummassakin kysymyksessä tulos oli, että mitä koulutetumpi nuori oli, sitä myönteisempi oli käsitys. Varsinkin mielenkiintoista oli se että jopa 87 prosenttia yliopisto-opiskelijoista on sitä mieltä, että "Suomalainen demokratia takaa kansalaisille riittävät vaikutusmahdollisuudet". En tiedä, voisiko se sitten johtua siitä, että yliopistoilla on niitä omia vaaleja, ja yliopisto-opiskelijat miettivät vastaustaan pienemmässä mittakaavassa kuin valtiollisessa mittakaavassa.

(Nuori Helsingistä 25 v.)

****

Jos puhutaan työttömistä ja syrjäytymisestä, on vaikea saada objektiivista kuvaa niiltä, jotka sitä eivät itse ole kokeneet, kuten yliopisto-, ammattikorkeakoulu- tai muilta opiskelijoilta ynnä joissain viroissa olevilta. Vaikka suhtautuminen työttömiin ja työttömyyteen näkyi aiempaa jo hieman "positiivisemmassa" valossa, eikä se ollut niin suuri häpeä muidenkaan tyyppien kuin työttömien mielestä, niin silti asiaa pitäisi kysyä asianomaisilta.

Ongelmana on tietysti se, että tämä meidän yhteiskuntamme perustuu mitä suurimmassa määrin työnteolle ja hyvänä työntekijänä ololle, vaikka nuorempien asenteeet ovat paljon muuttuneet verrattuna vanhempiin sukupolviin. Mutta onko tuo muutos ihmekään, kun koko yhteiskuntajärjestely on aika lailla muuttunut. Vakituinen työ on yhä vaikeampaa saada ja muut arvot, kuten ystävät ja hyvä terveys, ovat nousseet barometrin taustalla olevan tutkimuksenkin mukaan työtä tärkeämmiksi.

Tutkimuksessa myönnettiin, ettei puhelimessa oikein voi kysyä henkilöiltä suoraan, että oletko syrjäytynyt. Tai tunteeko henkilö itse olevansa syrjäytynyt, vaikka ei käykään töissä. Eli ajatus on, että työttömältä työn kautta tuleva sosiaalinen verkosto puuttuu, ja jos henkilö asuu harvakseen asutussa kunnassa eikä kaupungissa ja tapailee niitä muutamaa ystäväänsä ehkä kerran viikossa ehkä harvemmin, niin hän on yksinäinen ja syrjäytynyt. Mielestäni tutkimuksesta puuttui (voi olla että olen väärässä) muiden sosiaalisten kontaktien, esimerkiksi järjestöjen ja harrastusten, kautta tapahtuva hengailun kysyminen. Esimerkiksi Pohjanmaalla saattaa ystävien ja muiden tuttujen välinen ero olla hyvinkin selvä, mutta pääkaupunkiseudulla ”ystäviksi” luetaan myös satunnaisia tuttavia.

Nuorisobarometrissa pistää silmään se, että syrjäytyneet luokitellaan väistämättä työttömien alalajiksi. Ehkä pitäisi lähteä tutkimaan ihmisten elämää jotain muuta kautta kuin työn kautta. Työttömät ovat paljon muutakin kuin pelkästään työttömiä. Ja syrjäytyneitä on joka lähtöön. Edes Nuorisobarometritutkimuksen määrällisesti pienessä työttömien porukassa nuoria ei pitäisi määrittää ainoastaan työttömyysmäärityksen kautta. Kuten tutkimuksestakin ilmeni, "joutilaisuus" ei välttämättä ole enää vain huono asia. Mistä syrjäytyneen nuoren elämä koostuu? Sitä pitäisi kysyä.

Mitä tulee nuorten käsityksiin mahdollisuuksista osallistua politiikkaan ja positiiviseen suhtautumiseen demokratian toimivuuteen, näyttää vastauksiin liittyvän aika selkeästi se, onko nuorella yliopisto- tai jokin muu opiskelupaikka, vai onko nuori työtön. Korkeimmin koulutetuilla oli Nuorisobarometrissa ruusuisemmat kuvat vaikutusmahdollisuuksistaan ja demokratian toimivuudesta, eli tietoa lisäsi heillä valta-kehitys –ajattelu. Mutta heiltä taitaa puuttua vähemmistöjen / työttömien / jatkokouluttamattomien todellisuuden tajuaminen. On vaikea mennä aivan toisenlaisen ihmisen kenkiin, kun oma sosiaalinen piiri muodostuu pääasiassa opiskelukaudella samaa teemaa opiskelevista ystävistä. Yliopistoissa on oma politiikka ja vaikuttamisen järjestelmänsä. On vaaleja, yliopistohallitus ja muutakin järjestötoimintaa. Sitä kautta vaikuttaminen perinteisin valtiollisin keinoin nähdään läheisempänä, kun itse vaikuttaminen on helppoa yliopiston pienessä ja tutussa mittakaavassa. Ehkäpä tällöin ei myöskään helposti nähdä muita, erilaisia, ruohonjuuritason vaihtoehtoisia vaikuttamiskeinoja ja -menetelmiä. Nuorten sosiaalisia verkkoja voisi yrittää tutkia hiukan lähemmin.

(Nuori Keravalta 28 v.)

****

Valistuneisuus voi olla tietoa asiasta. Valistus voi olla myös opetusta siitä, kuinka pitäisi suhtautua tiedettyyn tai tietämättömään asiaan. Koulujen päihdevalistus herättää niiden nuorten kapinan, joille koulu ei ole auktoriteetti. Vanhempien valistus herättää kapinan niissä nuorissa, joille vanhemmatkaan eivät ole auktoriteetti. Esimerkiksi huumeiden imago on nousussa. Olemmeko sisäistäneet sen? Tarkoitan tällä mainostilaa elokuvissa, netissä, tv:ssä ja lehdissä. Nykyään huumeita ei käytetä enää niin paljon kapinahengestä kuin ennen.

Terrorismi on ottanut kapinan aseman. Oikeastaan koko ajan huumeet ja terrorismi ovat kilpailleet keskenään asemasta suhteessa kriittiseen asenteeseen länsimaista turmeltuneisuutta kohtaan. Turmeltuneisuuteen liittyen siihen, että maa ei ole enää maa vaan systeemi. Huumeiden käyttö lupaa nykyään kaiken sen mitä elokuvissa on nähtävissä. Seksiä, halluja, nousuja, naurua, hulluutta, irrottautumista hetkestä ja sosiaalista kanssakäymistä. Kapinahenki, joka liittyy huumeisiin, on kapinaa korkeintaan vanhempia ja koulua kohtaan. Terrorismi on laajempaa kapinaa.

Hallitus lupaa aina jotain, mutta se joka ripustaa itsensä näihin, on aika tyhmä. Pitämättömillä lupaukseilla ei kannata hirveästi päätään vaivata. Hallitus syö sanansa helposti Suomessa. Opposition toiminta on minusta vielä hauskempaa tällä hetkellä. Sosiaalidemokraatithan ovat mainostaneet aina auttavansa juuri heikompia. Olen kuullut monilta, ettei palkkojen nosto auta sairaanhoitoalan tilannetta ainakaan pitkällä tähtäimellä. Kyse on äänien kalastelusta heikoimpien kustannuksella. Vaalilupaukset ovat olosuhdesidonnaisia. Juuri siksi politiikassa kaikki lupaukset ovat kuin ilmassa leijuvia paperileijoja ilman narua.

Nykyaikainen politiikka on valtataistelua, jossa myydään kaikki muu paitsi väri ja nimi. Rapakon takana likainen peli on saanut valtavat tuhot aikaan. Suomalaisessa politiikassa ei ole itsekriittistä toimijaa mukana tällä hetkellä. Lupaan äänestää ensi vaaleissa puoluetta ja ehdokasta, jolta löytyy itsekritiikkiä itselleen ja ammatilleen. Nimellä ja värillä ei ole väliä. Oikeastaan niiden myyminen olisi kunnioitettava teko.

(Nuori Helsingistä 24 v.)

Kolme nuorta