Avoin kirje Soudolle

Avoin kirje vastaväitelleelle tutkija Soudolle

Paras Ansku,
 
Ensiksi haluan onnitella tutkijakollegaa upeasta väitöskirjasta! Aion suositella sitä kaikille. Se on kuin dekkari: mukaansatempaava, helppolukuinen, hyvin kirjoitettu. Aiheesi, arkipäivän rasismi kouluissa, on mitä ajankohtaisin, vaikea ja vaiettu. Kuten väitöspäivänäsi useampaan kertaan sait kuulla, kaikki eivät pidä siitä mistä kirjoitat. Olet rohkea ja eettisesti tinkimätön, minkä tuloksena syntyi tärkeä teos tärkeästä aiheesta. Kun tutkimusaihe on vahvojen asenteiden lataama, ja tutkimuskenttä samojen asenteiden haavoittama, on tutkijan oltava omista arvovalinnoistaan ja kannastaan varma. Sanoitkin väitöstilaisuudessa: ”mun tiettyä provokatiivista asennoitumista oli havaittavissa myös koulussa”. Hyvä Ansku! Etnografi ei voi olla vain osallistuva havainnoija jos silmien eteen tulee tilanteita, joihin on heti puututtava.
 
Toiseksi haluan kiittää tekemästäsi tutkimuksestasi yleisemmin. Kun tutkit suomalais- ja maahanmuuttajanuorten ryhmäsuhteita, tutkit samalla myös laajemmin ryhmädynamiikkaa, ryhmäytymistä, ryhmien konflikteja ja mahdollisuuksia. Näen, että tutkimuksesi on ohittamaton kenelle tahansa ryhmäilmiöitä ja ryhmiä tutkivalle. Vaikka kirjoitat paljon jäsenyyksien rajaamisesta, kamppailuista ja vastustamisesta, kirjoitat myös muutoksen mahdollisuuksista monikossa. Näinä aikoina on erityisen tärkeää näyttää suuntaa, kuinka tässä ajassa erilaisuus käännetään voimavaraksi ja kuinka meistä jokainen voidaan integroida uuteen tilanteeseen – jos tahtotilaa ja ymmärrystä löytyy.
 
Aloitit lektiosi puhumalla pelosta, väkivallasta ja väkivallan uhasta. Se toi laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa mieleeni Hille Koskelan tutkimukset pelon maantieteestä: myös hän päättää teoksensa Pelkokierre pohdintaan siitä, kuinka ”pelkokierteen voisi katkaista ja pelon kulttuurin korvata rohkeudella, moniarvoisuudella ja suvaitsevaisuudella”. Ehkä sun kannattais vilkaista toi. Oli pysäyttävää kuunneltavaa kun lektiossa kerroit, kuinka monikulttuuriset nuoret neuvovat koulussa toisiaan olemaan näyttämättä pelkoaan, ”eli olemaan normaalisti”. Luettelit, että pelolla ylläpidetään sosiaalista järjestystä, lukitaan rakenteita, rakennetaan kulttuurisia ja rodullisia hierarkioita. Omalla työlläsi konkreettisesti osoitat, kuinka tämän kierteen pysäyttäminen on myös tutkijoiden tehtävä.
 
En ole itse koulututkija enkä rasismintutkija, mutta olen pohtinut ylä-asteen eli nykyisen yläkoulun ja yläluokkien raadollisuutta: miksi yläluokkien pitää olla niin ”rankka paikka”, jonka jokapäiväiseen arkeen liittyy vihaa, pelkoa ja väkivaltaa. Olen ajatellut tämän liittyvän kyseiseen nuoruuden ikäkauteen, jolloin tehdään eroa sekä lapsuuteen että vanhempiin. Leikkiminen on yläkoulussa kiellettyä (paitsi opettajien kanssa ei muuta tehdäkään), myös luovuus on pannassa koska erilaisuutta siedetään todella heikosti. Kävin myöhemmin lauantaina katsomassa Kansallisteatterissa Täällä Pohjantähden alla 2011. Suosittelen. Siinä esitettiin seuraavanlainen pelon ja väkivallan koulusukupolvien kierreteoria: kansakouluissa opettajat löi oppilaita, nyt oppilaat lyö opettajia, seuraavaksi vartijat lyö oppilaita (vrt. meno Yhdysvalloissa, huhhuh!) ja sen jälkeen oppilaat ampuvat vartijoita. Ja tietysti, joka aikana oppilaat ovat väkivaltaisia toisiaan kohtaan. Miten estää tämä kehitys? Lopettaa vihan ja pelon kierre?
 
En usko, että olisit noin myönteinen KiVa koulu -hanketta kohtaan, jos kenttävaiheesi aikana koulussa olisi ollut kyseinen käytäntö. Arjessa kohtaamani opettajat kokevat hankkeen lähinnä työtään lisäävänä, ylhäältä annettuna pakkosapluunana. En ole kuullut hankkeesta vielä yhtään hyvää tarinaa. Hankkeen arvioinneissa on todettu, ettei sillä olla saatu yläluokilla pysyviä myönteisiä muutoksia aikaan ja alaluokkienkin kohdalla hyvät tulokset ovat mahdollisesti vain sitä, että oppilaat ovat oppineet vastaamaan niin kuin opettajat heiltä pyytää. Tässäkin olisi sinulle oiva post-doc -tutkimuskohde. Olet varmasti kuullut myös vertaissovittelusta eli Verso-kouluista, joka perustuu ratkaisukeskeisyyteen tuomitsematta ja syyllistämättä. Erityisesti näiden kahden menetelmän kriittinen vertailu olisi paikallaan. KiVa koulu nyt sattui samaan miljoonia euroja, se ei vielä tee siitä onnistunutta hanketta vaan on kriittisesti kysyttävä: mihin se kasvattaa.
 
Toivon todella, ettet hylkää tutkijuuttasi – sinulla on myös tällä saralla niin paljon annettavaa!
Toivottavasti vastaat kirjeeseeni. Oli hulppeet hippalot – ja syystä :) !
 
Voimia ja energiaa kevääseesi toivottaen,
Sofia Laine
 
*Avoin kirje on uusi tyyliavaus Kommentissa. Parhaimmillaan tästä kehkeytyy moniosainen kirjeenvaihto, johon luonnollisesti kaikki verkkokanavan lukijat ovat tervetulleita mukaan!