Arjen asenteista

Matkalla kohti rasismista ja syrjinnästä vapaata yhteiskuntaa jokaisen olisi tärkeää pohtia omia ennakkoluulojaan. Sen sijaan, että näkee uudet ihmiset jonkin ryhmän edustajana, stereotypiana, joilla ei ole omia mielenkiinnon kohteita tai persoonallisuutta, heidät pitäisi kohdata yksilöinä. Ihmisten tulisi vapautua ajattelumallista kaikki nuo ovat tietynlaisia. Kaikki somalit ovat varkaita, kaikki muslimit terroristeja ja kaikki suomalaiset juoppoja. Jokaiselle ihmiselle tulisi antaa mahdollisuus. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikista tulisi pitää, mutta se, kenestä pidät ja kenestä et, ei saisi perustua ihonväriin tai kulttuuriin.

Sanojen merkitystä ja omien sanojensa vaikutusta on myös tärkeä pohtia. Millaisia asioita sanojen takana on? Ovatko hauskat herjat hauskoja ja huoleton läppä huoletonta, jos ne ovat itse asiassa rasistisia? Loukkaavien sanojen käyttöä ei voi perustella sanoin ”enhän minä sillä mitään tarkoita”. Olennaista tässä ei ole se mitä sanalla itse tarkoittaa, vaan sillä, miten sanan kohde kokee sen. Ja jos sanalla ei tarkoita mitään, niin eikö silloin voisi yhtä hyvin käyttää tilalla jotakin muuta sanaa? Tiettyjen sanojen jääräpäinen käyttö puheessa laittaa ajattelemaan, että niiden perimmäisenä tarkoituksena on vain alistaa ja nöyryyttää toista ihmistä.

Rasismi sanana viittaa rotuteorioihin ja -aatteisiin. Siihen, että kokee toisten ”rotujen” olevan omaa ”rotuaan” vähempiarvoisia ja etteivät ne ansaitse samaa kohtelua kuin ”herrarodun” edustajat. Rotuteorioilla ei kuitenkaan nykytieteen mukaan ole pohjaa todellisuudessa. Geneettisesti ihmiset ovat niin homogeeninen ryhmä, ettei meitä voida jaotella biologisiin alaryhmiin eli rotuihin. Miksi tieteen eteneminen tällä saralla on monille niin vaikea hyväksyä?

Rasismiakin on eriasteista. Kaikki rasismi ei ole sitä ylitsepursuavaa vihaa, jota erilaiset ääriryhmät levittävät. Rasisti voi olla monien erilaisten ihmisten ystävä ja omasta mielestään ennakkoluuloton, mutta tietyissä tilanteissa– usein itselle tiedostamattomat asenteet –  nousevat pintaan.

Koulut ovat tärkeässä asemassa rasisminvastaisessa työssä. Opettajilla on velvollisuus päivittää tietonsa, eikä vain siirtää vanhentunutta tietoa ikäluokalta toiselle. Biologian oppitunneilla ei enää pitäisi opettaa täysin vanhentunutta tietoa ihmisroduista. Yläasteen joskus hyvinkin julmaan kielenkäyttöön tulisi puuttua kyseenalaistaen, eikä vain ajatella sen kuuluvan tiettyyn ikään. Ja jos joku yksittäinen opettaja edelleen käyttää halventavia nimityksiä toisista kansoista, eikö jonkun olisi jo korkea aika puuttua siihen? 

Huolimaton sanavalinta tai sopimaton vitsi voivat jättää syvät jäljet nuoreen, jonka on yksinkertaisesti pakko kestää se, koska ”Hei, eihän kukaan oikeasti tarkoita sanoillaan mitään pahaa”.  Mutta ne pienet huolimattomat teot luovat nuorillekin mielikuvan ”meistä” ja ”noista muista”. 

Monilla arjen asioilla ihminen voidaan asettaa ulkopuoliseksi. Juuri tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä itselläni ovat lakkiaisjuhlani ja ylioppilastodistusten jako. Juhlassa jaettiin stipendejä muun muassa hyvästä ylioppilasmenestyksestä ja jokaisen stipendin saajan kohdalla asia mainittiin. Minun kohdallani niin ei tehty. Todistuskansiosani oli edelleen kiinni keltainen post-it-lappu, johon oli kirjoitettu hyvä yo-menestys ja sisällä stipendikuori. Eihän kyseessä ole taaskaan mikään elämää suurempi asia, mutta kyllähän tapahtuma jäi ihmetyttämään. Miksi juuri minun kohdallani saavutusta ei mainittu? Tehtiinkö jollekulle muullekin samoin?

Meistä jokainen voi jokapäiväisessä elämässään toimia rasismia vastaan. Puuttumalla rasistisiin tekoihin ja puheisiin, sekä tuulettamalla oman ajatusmaailmansa voi saada jo ison eron aikaan. Kun joku alkaa keskustelussa esittää hyvin jyrkkiä mielipiteitään, vaikkakin huumorilla, tulisi puheet kyseenalaistaa, esittää erilainen näkökulma. Perustellun selityksen pyytäminen ei tee kenestäkään poliittisesti korrektia kukkahattutätiä.

Täällä hetkellä ns. ”maahanmuutonkriittiset” ja avoimesti rasistisetkin virtaukset saavat paljon palstatilaa mediassa. Vihaan perustuva väkivalta näyttää lisääntyvän. Syntyy helposti sellainen mielikuva, että nämä mielipiteet olisivat maan virallinen tila ja vallalla oleva mielipide. Onko kyseessä kuitenkin vain äänekäs vähemmistö enemmistön ollessa hiljaa? Juuri nyt olisi aika miettiä, millaisia voimia halutaan yhteiskunnassa irti päästää, asettaa jalat tukevasti maahan ja sanoa:  jo riittää viha.

Adina Mahuta
Kirjoittaja on opiskelija.